Hieman se vastustaa, vaikka meinaa valmistua käsiin.
Olohuoneen parketti jäi vajaaksi jostain kumman syystä, jota en ole vielä keksinyt. Joku mittavirhe jossain kohtaa on tapahtunut ja sen ansiosta jouduttiin tilaamaan 3 pakettia lisää parkettia viime viikon perjantaina. Toimitus pitäisi olla perillä tänään, joten muuttohommia ei jouduta passailemaan tämän takia. Micke ehtii kyllä varmasti asentamaan puuttuvat pari neliötä ja naputtelemaan listatkin paikoilleen ennen lauantaita.
Toinen materiaalipuute liittyy saunatupaan ja sen lattiamattoon. Mittausvirheen takia jäi matto 4 neliömetriä vajaaksi, mutta onneksi maton voi asentaa myös pätkissä ja ei tarvitse odotella asennuksen kanssa sen takia.
Toiseenkin suuntaan ollaan menty. Saunan seinälaattoja tuli tuplamäärä, jotka onneksi saatiin palauttaa Laattapisteelle. Seinämaalien menekin kanssa on ollut myös säätämistä ja osaa väreistä ollaan haettu lisää, osaa on vielä 9 litran tönkkä täynnä. Maalien määrän arvioiminen on kyllä vaikeaa muutenkin, koska se riippuu niin paljon pohjasta, maalarista ja värisävystä, joten tähän osattiin varautua ja asennoitua jo ennakolta.
Laskuvirheeksi voinee lukea myös listojen maalaamisen vaatiman työmäärän arviointi. Nyt jälkikäteen voin rehellisesti tunnustaa, että valmiiksi maalatut listat olisivat olleet huomattavasti helpompi ja mukavampi vaihtoehto.
Ehkäpä eniten ottaa päähän tässä vaiheessa väliovien maalauttaminen ja maalauksen laatu. Odotin hyvää ja jopa virheetöntä maalausjälkeä, mutta käytännössä kaikki väliovet pitää maalata uudestaan myöhemmin – jokaisessa on jotain vikaa (kolhuja, punaisia hiertymäjälkiä, huonosti levittynyttä pintamaalia tai muita vastaavia vikoja). Hinnasta saatiin kyllä hyvitystä ja paikkausmaaliakin ohjeineen, mutta harmittaa se silti, ettei homma mennyt putkeen.
Keittiö- ja kiintokalustekaappien mitoituksen ymmärtäminen on myös laskuvirhelistalla korkealla. Kuvissa meillä on piirrettynä esim. KHH:n alakaapistot 800mm leveinä yksiköinä, joita on 4 kpl rinnakkain. Työtaso on mitoitettu 3200mm:n mukaisesti, mutta 4 kaappimoduulia tason alla ovat kokonaisleveydeltään 3184mm – eli jää 16mm kapeammaksi. Meinasi insinöörillä mennä sormi suuhun ennen kuin keksin, mikä hommassa oikein kiikastaa, kun ei taso ja kaapit sopineet keskenään yhteen.
Omaan piikkiin voin hyvin ottaa keittiön ja KHH:n yläkaappien alapintaan tulevien led-valojen tilaamisen ja sen unohtamisen viime tippaan. Toimitus menee reilusti toukokuun puolelle, joten sitä ennen pitää tulla toimeen ilman.
Samaan kategoriaan menee kylpyhuoneen lasituksen sekä keittiön ja KHH:n välitilan lasien tilaaminen. Toimitus on vasta toukokuun puolivälissä.
Sähkösuunnittelussa oli unohtunut himmennyksen ohjaus käytävän kattoon upotetuista valaisimsta ja sen takia jouduttiin poraamaan yläpohjan eristyksestä läpi johdot sekä tiivistämään reijät jälkikäteen. Terawatt hoiti homman niinkuin pitikin ja tiiveysmittaus meni eilen läpi heittämällä ja passiivitalospeksissä ollaan kirkkaasti.
Pintavesien ohjaus tiluksilla taitaa olla seuraavaksi eteen tuleva juttu, jota ei olla osattu ajatella etukäteen niin pitkälle kuin ehkä olisi pitänyt. Vesiasioihin liittyen huolta aiheuttaa porakaivon veden riittävyys, mutta siihen voinee kommentoida vasta muutaman kuukauden kuluttua, kun käyttökokemuksia alkaa kertymään.
Pieniä juttujahan nämä ovat, varsinkin, kun on muista blogeista lukenut paljon, paljon isommista haasteista ja virhearvioinneista.
Tänään tapetoidaan, huomenna kokoustetaan tiehoitokunnan asioiden tiimoilta ja perjantaina on käyttöönottokatselmus. Ja lauantaina muutto.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...