Maalämpö on päällä

Vaikka kevät on (ainakin olevinaan) jo pitkällä, niin lämmitysasiat ovat olleet pinnalla kaiken muun touhuamisen ohella. Maalämpöpumpun asennus tapahtui jo aikaisemmin tässä kuussa ja eilen se jo hyrisi sujuvasti teknisen tilan nurkassa. Kymppiputken Tero oli saanut järjestelmän täytettyä, ilmauksen tehtyä ja napsauttanut virrat päälle. Käyttöä ja säätötoimenpiteitä päästään varmasti opettelmaan viimeistään parin viikon päästä, kunhan ollaan ensin muutettu.

Maalämpö oli meille lähestulkoon itsestään selvä vaihtoehto lämmitysmuodoksi. Vaikka Villa Osmankäämi onkin rakenteeltaan passiivitalo, ei lämmitystä haluttu jättää vain koneiden ja laitteiden hukkalämmön ja IV-koneen lämmön talteenoton varaan, vaan lämmitystä tehostetaan vesikiertoisella lattialämmityksellä, sekä varaavalla takalla. Pääkriteerinä oli asumismukavuus – palelevia varpaita tuskin tarvitsee enää kärsiä. Mukavana lisäominaisuutena maalämpöpumpun avulla saadaan varsinkin passiivitalossa tarpeellinen jäähdytys kesäaikaan, kun IV-koneeseen yhdistetään jäähdytyspiiri.

Maalämmön osalta projekti alkoi hyvissä ajoin jo kesällä 2011, jolloin porattiin 198m syvä kaivo. Samalla kertaa porattiin myös käyttövesikaivo. Tällöin rakennusprojektissa tehtiin perustustöitä ja Laaksosen Asko heilui tiluksilla kaivinkoneensa kanssa. Kaivoon asennettiin samassa yhteydessä teräksinen asennusputki (3 metriä), keruuputken sekä muut tarvittavat osat Kymppiputki asensi myöhemmin kesällä. Kaivoporarit kehuivat aikataulutusta ja tekojärjestystä järkeväksi – ei ollut tarvetta suojata mitään rakenteita, porauskalustolla oli esteetön pääsy porauspaikoille ja kelitkin olivat mitä parhaimmat (+35 päivällä, illaksi viileni alle +30:n…). Kuivuneen oloisia kavereita, kun panivat kalustoa pakettiin urakan päätteeksi.

Maalämpöpumpun, lämpökaivon sekä lattialämmityksen meille toimitti Porvoon Kymppiputki Oy LVI-urakoinnin osana. Meillä maalämpöpumppu on Gebwell Qi9, jota ohjataan EBTS:n taloautomaatiojärjestelmän avulla. Käyttökokemuksia aiheeseen liittyen ei vielä tässä vaiheessa ole, mutta odotukset toimivalle ja asumismukavuutta oleellisesti nostavalle järjestelmälle ovat korkealla.

Eilen iltapäivällä oli lattialämmityksen osalta järjestelmässä vielä ilmaa ja pulputusta sekä kohinaa melkoisesti. Tämä pitäisi korjaantua itsestään tai viimeistään Teron ”letkutettua” systeemin. Lattialämmityksen säädöt on nyt asetettu +20 asteeseen ja sähkövastus ei ole päällä.

Taustatietoja ja vinkkejä toteutukseen maalämmön osalta löytyy monestakin lähteestä esim.

joista kaksi ensimmäistä ovat riippumattomia tahoja ja Geodrill taas kaupallinen toimija. Geodrillin sivuilta informaatio on helpoimmin havainnollistettavassa muodossa ja yksinkertaistettuna. Lampopumput.infon keskustelupalstalta oleellisen informaation etsintä on ollut osittain haastavaa ja toisaalta lampopumput.org:n typistetty ja yksinkertaistettu informaatio jää hieman turhan pintapuoliseksi.

Tämän artikkelin sponsorina toimii Geodrill, joka lahjoitti meille 50 euron lahjakortin K-Rautaan.

Kuluneen viikon kuvakimara

Illat tuntuvat nyt ihan itsestään venyvän niin pitkiksi, ettei oikein motivaatiokämpälle tultua jaksa tehdä muuta kuin kaatua sänkyyn. Eilen vielä kamera jäi keittiön saarekkeen päälle nököttämään ja kuvien siirto koneelle ajatuksen tasolle.

Nyt kuitenkin tämän viikon kuvat. Ilman sen kummempia selityksiä.

Kamera raksalla

Jäi sitten kamera ensimmäistä kertaa koko projektin aikana raksalle. No, huomenna sitten reilumpi kuvapäivitys kerralla. Nyt nukkumaan.

Ulko-ovet ja kaikkea muuta kivaa

Terveisiä raksalta. Rouva maalaa listoja ja minä kasaan eteisen ja tuulikaapin kaappeja. Ja mikäs on kasatessa, ulko-oven levikkeestä tulee mukavasti valoa aiemmin niin pimeään tuulikaappiin.

Kuvia saadaan näkysälle ehkä hieman myöhemmin.

Nyt takaisin työn touhuun.

Loppusuoran suunnittelua

Tänään on olla möllötelty, syöty hyvin, poltettu pihalla kokkoa (appiukon naama jäi tänä vuonna polttamatta…) ja haravoitu sekä kulotettu pihaa.

Kaiken muun seassa ollaan piirretty pihasuunnitelmaa ja tehty ostoslistaa tiistaista Ikea-reissua varten. Tiistaina on tarkoitus noutaa kylpyhuoneen ja wc:n kaapistot, peilit ja ehkä jotain muutakin kalustetta, pikkuraksaaja-A:n huoneeseen ainakin parvisänky sekä etsiä sopiva työpöytä ja sohva. Hieman voisi käyttää aikaa myös sopivien lepotuolien läpikäyntiin.

Ensi viikon ohjelmassa on myös käydä moikkaamassa parturikampaajaamme Emmiä Fredalla (meillä molemmilla aika varattuna tiistaiksi) sekä Ikea-reissun jälkeen maalata läjä listoja (jalka-, peite- ja kulmalistoja) ainakin kertaalleen pohjusteella. Keskiviikkona voisi yrittää jo saada listojen pintaan jo lopullista väriä (Pro Grey 1924), jotta Micke ja Petski pääsisivät laittamaan niitä torstaina jo paikoilleen.

Vielä uupuu saunatuvan vinyylimatto sekä olohuoneen parketti. Ja pari muutakin pientä juttua, mutta lähellä ollaan.

Väliovet asennettu

Micke laittoi tekstarin, että väliovet on nyt asennettu, lattiat laatoitettu ja saumattu ja työmaalla odotellaan siivoojaa ja listojen maalaajaa. Huippuhienoa! Näihin tunnelmiin on hyvä rauhoittua pääsiäisen viettoon ja nauttia tärkeiden ihmisten seurasta.

Loma

Loma on loma, oli se kuinka lyhyt tai pitkä tahansa. Nyt nautitaan anopin ja appiukon seurasta ja levätään – viime yönä 10 tuntia unta ja mukavan lokoisan leppoisa pitkäperjantai. Illasta vielä saunaan ja mukavaa yhdessäoloa..

Micke ja Petski lupasivat laatoittaa työmaalla tänään ja huomenna käytävän loppuun ja asentaa tiskikoneen paikoilleen vesiliitosta lukuunottamatta. Ensi viikolla alkaa sitten listojen maalaus, noukitaan Ikeasta vessan ja kylppärin kiintokalusteet ja tilaillaan loput vielä puuttuvat tavarat ja tarvikkeet työmaalle. Listalla on ainakin vielä roska-astia, keittiön ja kodinhoitohuoneen työtasojen valaisimet, välitilojen lasit sekä kylppäriin lasiseinä ja -ovi. Eteisen ja tuulikaapin kiintokalusteet pitäisi vielä saada askarreltua paikoilleen ja sisäpuoliset smyygit maalattua asennuksen jälkeen ainakin kertaalleen. Muuttolaatikotkin pitäisi tilata heti alkuviikosta.

Mutta nyt ei mietitä raksa- tai muuttojuttuja yhtään pidemmälle. Nautitaan tärkeiden ihmisten seurasta ja joutenolosta, kun siihen kerrankin on mahdollisuus!

Oikein mukavaa ja rauhallista pääsiäistä kaikille!

Satatonnia rikki!

Tänään kiirastorstaina 5.4.2012 meni satatuhatta laskurissa rikspoks!

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLE!

Valoa katossa

…ja tunnelin päässä. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Tänään oli taas roudauspäivä. Töistä kärryn kanssa autolla noukkimaan läjä listoja sekä keskupölynimuri kyytiin ja kohti raksaa, jossa olikin vielä Terawattin Juho kollegoineen hommissa. Petskikin odotteli työmaalla, että sai antaa ohjeistusta liimapuulevyjen maalausta varten.

Micke oli jo ehtinyt poistua muihin hommiin siinä vaiheessa, kun saavuin työmaalle, mutta olihan siellä tapahtunut kaikenlaista Mickenkin toimesta: Kylppäri ja pikkuvessa olivat saaneet silikonia saumaan, keittiössä oli asennettu mikro, uuni sekä liesikuvun runko paikoilleen sekä kodinhoitohuoneeseen pesutornin kaappi pienen viilaamisen jälkeen kasaan. Hienoa! Ja oli Petskikin tehnyt hommia – sisäpuoliset smyygit työhuoneen ja pikkuraksaaja-A:n makuuhuoneen ikkunoihin.

Forsblomin Kim oli käynyt viimeistelmässä takan ja asentanut luukut paikoilleen. Tänään ei uskallettu kokeilla edes niitä pieniä kynsitulia takassa, mutta jos sitä vaikka maanantaina illalla tulisi vuolemaan tikkuja ja katselemaan miten ne saa syttymään.

Terawattin pojat olivat sitten saaneet kytkettyä meille valoa kattoon ja niille katkaisijat. Pientä haastetta on valaisinasennuksissa käytävän valojen osalta, koska niille oli unohdettu piirtää kuviin himmennys – nyt sitä varten täytyy vetää piuha jokaiselle valaisimelle (5 kpl) ja se taas aiheuttaa pienen reijän poraamisen jokaisen valaisimen runkoon (niitä kun ei voi enää ottaa pois katosta ilman, että katon tasoitus menee uusiksi…). Juho lupasi, että homma hoituu kuntoon ja miksi ei hoituisi – asiallisesti on hoidettu kaikki tähänkin mennessä. Saunalla oli myös haastetta valaisinasennuksissa, koska jostain syystä sieltä oli jäänyt suunnitelmista kokonaan pois himmennys ja sen lisääminen on hieman monimutkaisempaa kuin päärakennuksessa, mutta Juho lupasi kehittää järkevän ratkaisun tähänkin.

Pari puutettakin löytyi lisää. LED-polttimot uupuvat monesta paikkaa sekä saunan pesuhuoneen neljästä valaisimesta kolme on vielä jossain päin maailmaa matkalla kohti Osmankäämiä. Huomenna puhelua Tecluxiin ja asioihin vauhtia.

Niin. Ne asennetut valot. Ne(kin) on hienot. Hienommat kuin osasin odottaa, vaikka odotukset olivat korkealla. Kuvista saa ehkä kalpean aavistuksen siitä, mitä nuo ovat oikeasti.

Huomenna sitten työpäivän jälkeen minilomalle anopin ja appiukon luo Pohjanmaalle ja lepäämään.

Sähkökalustus vauhdissa

Terawattin Juho asennustiimeineen oli singahtanut tänään työmaalle ja asentanut kovalla tohinalla katkaisimia ja pistorasioita päärakennukseen. Muutama valaisinkin ja ovikello oli löytänyt paikoillensa jo.

Tilattavien ja hankittavien listalle menee heti ensi viikon alusta:

  • Kylppärin kalusteet Ikeasta (kaapit ja peilit)
  • Keittiön ja KHH:n välitilojen lasit
  • Keittiön ja KHH:n yläkaappien alle tulevat led-valot SaaSilta
  • Roskis pihalle

Tänään käytiin heittämässä taas kärryllinen jätteitä kaatopaikalle, suoritettiin pientä imurointia ja ihasteltiin pistorasioita – väsynyttä, mutta onnellista hyminää oli ilmassa.

Sisälle kannettiin Itellan kuskaama liesikupu ruskeassa pahvilaatikossaan.

Huomenna olisi vuorossa takan luukkujen asennus, lisää sähkökalustusta ja valaisinasennuksia, liimapuulevyjen maalausta illalla ja listojen sekä KPI:n roudausta ennen sitä.

Micke lupaili, että pääsiäisen jälkeen olisi laatoitukset tehtynä joka paikkaan ja päästäisiin asentamaan väliovia paikoilleen. Sitä ennen kuitenkin smyygien asennus Petskin toimesta ja Kymppiputki tulee hoitamaan oman osuutensa viimeistelyasennuksista eli WC-istuimien (ei saa kuulemma käyttää sanaa pönttö…) ja hanojen asennukset. Lattialämmityksen, maalämpöpumpun ja IV-koneen asennuksen lisäksi siis.

Nyt nukkumaan. Huomenna taas päivä uus. Kuvat perinteiseen tapaan tänne loppuun.

PS. eilen oli ollut blogin näyttökerroissa uusi ennätys. Kiitos kaikille täällä piipahtaneille siitä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: