Monelle, ellei jopa kaikille rakennusprojektin läpikäyneelle on tuttu termi raksakrapula. Meillekin se iski ja hanskat putosivat muuton jälkeen lähes totaalisesti – vain pakolliset kuviot hoidettiin kuntoon. Itselle iski kuitenkin vielä raksakrapulaakin kovempana maalauskrapula.
Maalisutia ei saanut käteen, ei sitten millään. Motivaatiota piti hakea kahden kesän yli ja vihdoin sitten pakon edessä sain aikaiseksi kaivaa pelit ja pensselit sekä tikkaat varastosta pari viikkoa sitten. Nopeasti syksyiseksi muuttunut sää venytti nurkka-, smyygi- ja peitelautojen paikkamaalausprojektin suunniteltua pidemmäksi, mutta eilen sain orastavasta flunssasta huolimatta sudittua viimeisetkin RR23:lla maalattavat ulkoverhouslaudat lopulliseen kuosiinsa.
Seuraavalle kesälle jäi kuitenkin vielä terassien kattojen maalaaminen sekä räystäsalusten paikkamaalaukset, joten urakkaa riittää vielä.
Parin päivän touhuamisella rakennusten ulkonäkö muuttui kuitenkin oleellisesti ryhdikkäämmäksi, joten lopputulokseen voi olla tyytyväinen.
Maalausrintamalla ollaan pähkäilty terassien lattioiden käsittelyä jollain non-slip-aineella, joita löytyy esim. Osmocolorin sekä Teknoksen valikoimista. Onko näistä jollain kokemuksia?