Pihapiirin tapahtumia

Varoitus: sisältää paljon kuvia.

Vaikkei meillä nyt mitenkään aktiivisesti olekaan blogia päivitetty viime aikoina, on pihalla sekä lähiympäristössä tapahtunut aika lailla. Suurin muutos on ympäröivän metsän harvennushakuu, joka toi meillekin pihalle lisää valoa – erityisesti ilta-auringon muodossa.

Kaikki lähti siitä, kun vanhempainvapaita viettäessä viime syksynä ja vaunulenkkiä jälkikasvun kanssa tehdessä huomasin tien vierustan metsän useiden kuusien olevan kirjanpainajantoukkien tappamia. Osa puista oli jo kaatumaisillaan tielle, joten otin puhelimen käteen ja soitin maanomistajalle kertoakseni tilanteesta. Parin viikon päästä kuuluikin metsästä moottorisahan laulantaa ja menin jututtamaan paikalle ehtinyttä metsuria. Metsurilta kuulin, että tarkoituksena oli tehdä allueella harvennushakkuu seuraavana talvena ja kaikki kuuset saisivat mennä. Sitä jäätiinkin sitten odottelemaan mielenkiinnolla.

Talvi tuli – vähälumisena ja lämpimänä. epäilys heräsi, että tulevatkohan ollenkaan hommiin, kun ei maaperä kannattele isoja koneita. Mutta sitten – maaliskuun puolivälissä alkoi tapahtumaan ja ylärinteessä näytti kuun lopulla tältä:

Image 31.03.2014 21.06.02 0073

Sama mäki ylärinteestä kuvattuna. Meidän tönö on ensimmäisessä kuvassa aivan vasemmassa reunassa, toisesta sen voi bongata oikean reunan kolmanneksen kohdalta.

Image 02.04.2014 19.21.12 0074 Image 02.04.2014 19.22.16 0075 Image 02.04.2014 19.23.11 0076 Image 11.04.2014 18.11.35 0082 Image 11.04.2014 18.11.56 0083

 

Rungot on toki jo nyt tätä kirjoittaessa viety pois ja ensimmäiset kanttarellitkin on tällä viikolla bongattu hakkuualueelta. Muutama uusista tuuliolosuhteista nokkiinsa ottanut mänty ja koivu on jo hakkuualueelta kaatunut.

On meillä muutenkin pihalla tapahtunut. Viime kesänä istutetut, Mustilasta hankitut puuntaimet selvitytyivät vähälumisesta talvesta ja työnsivät uutta versoa heti kelien lämmittyä sopiviksi. Alla olevassa kuvassa korean perhosvaahtera. Muita samalle alueelle istutettuja puita ovat japanin siipipähkinä, punavaahtera ja korkkipuu, jotka kaikki kasvavat optimaalisissa olosuhteissa ja leikkaamisesta riippuen noin 5m korkeiksi ja leveiksi.

Image 27.04.2014 20.01.14 0151

 

Tässä nämä istutukset tämän iltapäivän tilanteessa. Ihan kivasti lähteneet kasvamaan ja vahvistumaan. Suojaukset pitää toki laittaa talven ja jänisten varalta taas paikoilleen.

IMG_0762 IMG_0761 IMG_0760 IMG_0759

Saunan takana on tilaa – edelleen. Täältä on tarkoitus kaivella kaikki sadat pienet ja vähän isommatkin kannot jollain aikajänteellä pois. Hyvään alkuun on jo päästy ja alla olevan, keväällä otetun kuvan etualan ryteikkö on jo huomattavasti siistimmässä kunnossa. Ai niin, kerroinko jo, että meillä kasvaa ihan tolkuttomasti a) valkovuokkoja, b) kieloja ja c) pihlajaa?

Image 02.05.2014 18.51.31 0183

Saunan takaa löytyy myös pihapiirin suurin tammi. Tai itseasiassa kaksi tammea, jotka kasvavat lähes toisissaan kiinni. Ikävä juttu näiden osalta on se, että ne ovat suoraan naapurille menevän sähkölinjan alla, joten oksasakset sekä saha käteen ja pari metriä pituudesta pois. Samalla siistittiin myös muita oksia. Tarkoitus on muotoilla tuosta jonkunlainen isohko pensas. Nyt lehdet ovat aikuisen miehen kämmenen kokoisia ja uutta versoa puskee todella hienosti jokaisesta leikkauskohdasta. Leikkaaminen teki siis hyvää – kuva tuossa hieman alempana.

Image 04.05.2014 11.29.05 0184Kuvan oikeassa reunassa näkyy myös harmaiden vesien suodatuskentän jälkeinen tarkastuskaivo, jonka lyhentäminen lopulliseen mittaansa odottaa vielä ympärille tulevaa multakerrosta ja nurmikkoa.

kuva 1 (1)

Tammen ja tien välisen pellon reunaan istutettiin jo muutama viikko sitten kolme pylväshaapaa. Tässä niistä kuvaan mahtui melkein kokonaan yksi.

IMG_0757

Talon ylärinteen puoleisen alueen olemme suunnitelleet jättävämme metsäksi (josta toki kaadetaan kaikki kuuset). Sinnekin on jo ensimmäiset istutukset tehty. Ensimmäisessä kuvassa atsalea.kuva 3 (1)

IMG_0765

Raivaus- ja moottorisaha on laulanut erinäisiä kertoja ja pikkuhiljaa maisema muuttuu siihen suuntaan, kuin on ollut ajatuksissakin. Kun käytettävissä oleva aika sekä pääoma ovat rajallisia, tapahtuu tällä saralla asioita vähän kerrassaan ja pienin askelin. Isoimpana asiana on kuitenkin (toivottavasti vielä tänä syksynä) nurmikkoalueiden tasoittelut mullalla ja niille siementen kylvö. Osittainhan meillä jo nurmikko kasvaa (tuli pyytämättä ja yllättäen…) mm. tien vierustan alueella. Työnnettävä polttomoottorikäyttöinen ruohonleikkuri löytyi appivanhempien jemmoista ja sitä on nyt parin viime kuun ajan ulkoilutettu kohtuullisen ahkerasti.

IMG_0758

Vaimo sai itselleen tehtyä istutusalueenkin, johon kärrättiin itse kompostoitua multaa kasvualustaksi. Ensimmäiset istutuksetkin on tehty (magnolia ja pari muuta kasvia – en minä näitä kaikkia nimeltä muista… 🙂 ).

kuva 2 (2)

Semmoisia juttuja täällä. Kesälomia odotellessa!

Advertisement

Pihavarasto

Vaikka ihan valmista ei vielä olekaan, niin uskaltaa tästä jo kirjoittaa tarinaa.

Koska varastointitilaa ei ole koskaan liikaa ja johonkin olisi pitkin nurkkia lojuvat erinäiset pihan ja muun kiinteistön sekä rakennusten huoltoon ja kunnossapitoon liittyvät tavarat, koneet ja laitteet hyvä saada sään armoilta suojaan, oli tälle kesälle suunnitelmiin merkitty jo hyvissä ajoin viime vuonna pihavaraston hommaaminen.

Alkuun etsittiin valmiita ratkaisuja, mutta aika pian peltisten kylmien koppien sekä hirsirakenteisten mökkien kautta päädyttiin rakentamaan parhaiten pihapiiriin ulkonäöllisesti sopiva sekä tarpeita vastaava varasto paikan päällä pitkästä puutavarasta. Kustannusarvio asettui noin 3000 euroon, jolla hahmoteltiin rakennettavan noin 10m2 kokoinen kylmä lautaverhoiltu varasto. Sopiva malli sekä valmiit puuainesmenekit löytyivät Puuinfo.fi:n sivuilta. Laskin varmuuden vuoksi reilusti hukkavaraa ja puutavara pätkähti pihaan Keravan Puumerkiltä. Tätä ennen oli toki hankittu jo rakennusprojektia helpottamaan kääntöpöytäjiirisirkkeli eli Makitan LF1000.

Rakennusvalvontaan yhteydenotto ja sieltä vahvistettiin oma valistunut arvaus, että yhden alle 10m2 kokoisen piharakennuksen saa rakentaa toimenpideilmoituksella, johon liitteeksi haluttiin allekirjoitettu kopio lainhuudosta, asemapiirrustus varaston sijainnilla sekä piirrustukset/esite itse vajasta. Nämä toimitettiin rakennusvalvontaan ja parin viikon odotuksen jälkeen saattoi rakentaminen alkaa.

Pääpiirteissään tuon varaston rakentaminen noudattelee samoja vaiheita kuin meillä muidenkin rakennusten rakentaminen eli: maanrakennus ja pohjatyöt, antura ja muu perustus, lattian asennus, rungon pystytys, kattotuolien rakentaminen ja asennus, aluskatteen asennus, vesikatteen asennus, ulkoverhouksen asennus, maalaus, oven ja ikkunan asennus, räystäskourut ja syöksyputket, nurkka- ja peitelautojen asennus. Näistä on tänään jäljellä enää oven ja ikkunan asennusaukkojen vaahdotus uretaanilla sekä peite- ja nurkkalautojen asennus.

Muutama huomio puuinfon ohjeisiin pitää kyllä tähän kirjata. Piirrustuksissa on oven kokona 9×20, mutta kattotuolin vaakatuki rajoittaa oven maksimikorkeudeksi 19. Lisäksi piirrustuksissa on sekä pääty-, että sivuräystäät jätetty melkoisen lyhyiksi, jolloin ne eivät suojaa seiniä sateelta juuri ollenkaan. Kattotuolien rakennusohjeet olisivat voineet olla seikkaperäisemmät ja yksityiskohtaisemmat, jolloin niistä olisi ollut helpompi saada mittatarkat ilman isompia pähkäilyjä. Muutenkin parissa kohtaa olisi toivonut tarkennuksia niin työjärjestyksen kuin käytettävien työmenetelmien ja -tekniikoiden suhteen. Mutta pärjättiin sitä näilläkin ohjeilla, kunhan malttoi lukea ensin huolella mitä olisi tarkoitus tehdä ja pähkäili insinöörilogiikalla loput.

Menossa ovat olleet mukana ansiokkaasti sekä ukki, mafa, mummu, maamo, pikkuraksaaja A, potkuhoususankari E sekä tietysti rouva. Iso, iso kiitos kaikille mukana olleille.

Tässä sitten kuvia projektista.

2013-07-09 13.48.48 2013-07-09 18.08.53 2013-07-12 13.11.18 2013-07-13 09.35.08 2013-07-13 10.47.39 2013-07-13 12.39.35 2013-07-13 12.38.52 2013-07-13 13.22.21 2013-07-13 13.22.47 2013-07-13 15.06.27 2013-07-13 18.38.51 2013-07-13 18.38.35 2013-07-13 18.38.57 2013-07-13 18.19.25 2013-07-13 19.00.27 2013-07-13 18.49.48 2013-07-14 16.09.22 2013-07-14 16.46.13 2013-07-15 14.03.16 2013-07-15 12.00.41 2013-07-16 15.49.59 2013-07-16 15.49.41 2013-07-15 17.58.55 2013-07-16 17.27.08 2013-07-16 18.19.42 2013-07-17 15.00.23 2013-07-17 10.09.00 2013-07-20 10.38.26 2013-07-20 11.51.05 2013-07-20 13.32.402013-07-22 10.41.41 2013-07-22 10.41.14 2013-07-22 10.41.04 2013-07-22 09.13.02 2013-07-23 13.18.37 2013-07-23 13.18.23 2013-07-23 12.14.33 2013-07-23 10.48.41 2013-07-26 11.40.47 2013-07-26 20.02.31 2013-07-26 20.02.17 2013-07-26 11.41.06 2013-07-26 11.40.28 2013-07-24 16.50.39 2013-07-28 10.41.08 2013-07-28 10.40.56 2013-07-28 10.40.44 2013-07-28 10.40.25 2013-07-28 10.40.18 2013-07-28 10.40.07 2013-08-07 12.26.10 HDR 2013-08-07 10.44.01 HDR 2013-08-11 13.15.23 HDR

 

Ulkoverhouksen maalauksen tein appiukolta lainaamallani Boschin maaliruiskulla (mahtava peli tämmöisessä hommassa, testata pitää vielä tarkemmassa maalaamisessa jossain toisessa projektissa), oven käsipelillä pensselillä. Otsalaudat sekä nurkka- ja peitelaudat pitää myös sutia pensselillä, mutta onneksi niitä ei ole paljoa.

Ja tottahan toki jokainen pihavarasto tarvitsee oman terassin! Rakensin sen sekä sille johtavan kulkurampin viime viikonloppuna. Tuosta kelpaa lumilingon kanssa kurvailla sisään varastoon. Toki rampin alapäähän tulee täytemaata, jotta ”kynnyksen” yli pääsee helposti.

Kunhan viimeiset hipistelyt ja käpistelyt (lukko oveen ja poikasten väliin peitelaudat sekä syöksyputket räystäskourujen päihin) on saatu hoidettua, voikin saunatuvan nurkkiin varastoidut rakennustarvikkeet ja -välineet sekä polkupyörät, moottori- ja raivaussahat tarvikkeineen sekä paljon, paljon muuta sijoittaa tuonne kausisäilytykseen. Rouvan kukka- ja istutusruukkukokoelmallekin lupasin sijoituspaikan.

Tässä vaiheessa varasto jää siis kylmäksi ja ilman sähköjä. Optio jätettiin eristykselle sekä sähköistykselle myöhemmin eli mitään sisäverhousta ei asenneta tässä vaiheessa vielä. Alapohjan pääsee eristämään tarvittaessa ryömintätilan kautta alhaalta ja katon eristystä varten pitää vielä miettiä rakenne tarkemmin kuntoon. Sähköt saa vedettyä tarvittaessa päärakennuksen etukuistin nurkalta, jossa on valmiiksi katkaisijan päähän vedetty piuha odottamassa.

Tässä kohtaa projektia voin onnitella itseäni hyvin hoidetusta budjetoinnista, sillä se on pitänyt varsin tarkasti. Ylitystä alkuperäisestä 3000 eurosta tulee korkeintaan muutaman kymmenen euroa. Jos jotain pitäisi tehdä toisin, voisin ehkä sittenkin investoida sekä runko-, että rumpunaulaimeen – vasaran heiluttamisesta oli kädet ajoittain melkoisen kipeänä tälläisellä amatöörialoittelijalla.

Jos joku haluaa tarkennuksia joihinkin kohtiin, niin kerron mielelläni miten ja miksi näin tehtiin. Muutenkin voi kommentoida, jos tuntuu, että kuvien tai selostuksen perusteella tein jotain tyhmästi.

Pihavaraston suunnittelua

Jo viime kesänä oli ajatuksissa joko ostaa valmis tai rakentaa itse paikan päällä jonkinmoinen pihavarasto polkupyörille, lumilingolle, puutarhasälälle, autojen renkaille sekä kaikelle muulle kausisäilytystilaa tarvitsevalle materiaalille. Esimerkiksi rakentamisesta ylijäänyttä putkea, maalia ja muuta tarviketta on kaikki nurkat pullollaan ja saunatupaa en ole edes ajatellut esitellä julkisesti täällä blogissa ennen kuin siellä säilytyksessä olevat sälät on siivottu jonnekin parempaan talteen.

Siis se pihavaja. Ajatuksena on ollut, että se olisi ainakin alkuun kylmä koppi, johon tavarat saisi säältä suojaan. Myöhemmin tarkoitus on tehdä siitä lämmin eli tuulensuoja, höyrysulku ja eristys sekä sisäseinät pitäisi väkertää paikoilleen. Ei mikään mahdoton projekti, kunhan homman suunnittelee kunnolla.

Kartoitus alkoi siis valmiiden pihavajojen valikoimaan tutustumalla. Melko pian muodostui samanlainen kuva tarjonnasta kuin valmiiden talopakettien kohdalla, ettei sellaista ole tehtykään valmiina ostettavaksi, joka sopisi meidän tarpeisiin. Läpi tuli kahlattua paikallisten rautakauppojen tarjonta (sekä ”suoraan hyllystä” sekä toimitusmyyntinä olevat vaihtoehdot). Hinta ja laatu ei oikein kohdannut missään, mitä eteen tuli.

Lähimmäs ”valmiiden” pihavajojen tarjonnassa meidän tarpeita pääsi Kontio Hirsihuvilat laajalla tarjonnallaan. Kuitenkin se fakta, että hirsirakenteinen rakennus on aina paikalla pala palata rakennettava kallisti lopulta päätöksen siihen suuntaan, että rakennamme vajan pitkästä tavarasta paikan päällä, koska työmäärä on käytännössä sama – hinta tulee halvemmaksi ja ulkonäöllisesti puuverhoillun rakennuksen saa sointumaan muihin huomattavasti helpommin kuin hirrestä rakennetun.

Seuraavana oli vuorossa joko valmiiden piirrustusten etsiminen tai sellaisten tekeminen/teettäminen. Sattumalta rakentaja.fi -sivuston kautta löysin puuinfo.fi -sivuston tee-se-itse osioon, jossa oli varsin hyvät valmiit piirrustukset sekä ohjeet omatoimiseen touhuamiseen. Valinta osui Kymppi-malliin, jossa on riittävästi tilaa kausisäilytystä ajatellen. Piirrustusten ohella valmiit puutavaran menekkimäärät auttoivat suunnittelemaan projektia jo mukavasti eteenpäin.

Toteutus ajoittunee heinäkuulle, jolloin allekirjoittanut nauttii isyyslomasta. Apuvoimiakin on lupautunut paikalle syksyn aikana, joten eiköhän tämä projekti saada valmiiksi ennen lumien tuloa.

Tänään on selvitelty puutavaran hankintapaikkaa NB Energiatalojen Micken suosiollisella avustuksella. Perustusten materiaalit (kuivabetoni, kiinnitystarvikkeet, kattohuopa, ikkunat ja ovet) pitää vielä kilpailuttaa paikallisten rautakauppojen välillä sekä hankkia jostain järkevän hintainen jiirisirkkeli. Taidanpa ottaa yhteyden luottomyyjäämme Jussiin seuraavaksi…

Piha-askartelua

Tällä viikolla on saatu jo jotain aikaiseksi pihalla. Tosin väliaikainen ratkaisu, kunnes lopullinen versio ostetaan kaupasta.

Rouvalla karkasi viherpeukalointimopo kaseikkoon jo kauan sitten ja olemme asuneet melkoisen tuuhean tomaattiviljelmän keskellä viimeiset pari kuukautta. Tähän päivään saakka siis.

Käteen siis sopivat työkalut, asennusolut ja tee-se-itse-asennetta ja istutusallas oli valmis. Rouva sai siirrettyä ruokailutilan ikkunalaudalla majailleet kylvöksetkin paikoilleen vielä tämän päivän puolella. Itse ahkeroin lisäksi vielä hieman ekstraa lapion varressa ja tasoittelin umpisäiliön tyhjennysputken ympäristön odottamaan multaa ja nurmikkoa.

Tästä on hyvä jatkaa alkanutta kesää. Ikkunasta voikin seurata viereisillä pelloilla tapahtuvaa kevätkylvöä. Näkökenttään tulee ainakin ohraa tänä vuonna.

20130509-193040.jpg

20130509-193056.jpg

20130509-193115.jpg

20130509-193133.jpg

Katsotaan tämän virityksen tilalle jonkunmoinen kasvihuone jossain vaiheessa.

Kevätpörräystä ja sähköt maaliskuulle

Aika juoksee, kun on paljon tekemistä. Niin nytkin.

Allekirjoittaneen työkuviot menivät totaalisesti uusiksi pääsiäispyhinä ja vuoden alusta alkanut työsuhde loppui ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Onneksi uusi työ löytyi heti perään ja tekemistä riittää myös ansiotyön muodossa.

”Tässä on ollut vähän kaikenlaista” on ollut lausahdus, jota olemme viljelleet ahkerasti. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että ”sitä kaikenlaista” voisi olla edes hieman vähemmän, jotta pääsisi keskittymään elämiseen ja olemiseenkin täällä uudessa kodissa. Ehkä se tästä pikkuhiljaa tasoittuu.

Niin. Mitä kaikkea täällä on tapahtunut? Potkuhoususankari E kasvaa ja töhöttää menemään rivakkaa tahtia – välillä nukutaan öitä vähän paremmin, välillä taas sitten huonommin. Kompostori hyrähti käyntiin rouvan ansiokkaan sulatteluoperaation jälkeen ja nyt se (kompostori) puksuttaa tuolla pihalla lämpöisenä niinkuin pitääkin. Piha on talvehtinut vähintäänkin kohtalaisesti, mutta muutamissa paikoissa on routa päässyt tekemään tepposensa – tasoitteluhommia on siis tiedossa ennen nurmikon ja muiden kasvien istutusta sekä pihan pintamateriaalien asennusta.

Pihaa ollaan siis suunniteltu. Ja ei olla oikein päästy lopulliseen päätökseen siitä, mitä tulee mihinkin. Eniten päänvaivaa aiheuttaa talon pohjoispuolelle jäävä kaistale, jonne ei oikein aurinko paista ja jossa ainakin toistaiseksi pintavedet lillivät siltin päällä ja saavat sen muuttumaan savivelliksi. Kaatoja ja pintavesien ohjailuja pitää vielä miettiä uusiksi tai parantaa nyt tehtyjä ratkaisuja. Katsotaan mitä saadaan sillä saralla aikaiseksi.

Ajotie sekä autojen paikoitusaluekin on kärsinyt jonkin verran routavauriota, mutta uskoisin, että tasaamalla epätasaisuudet kasettikuormallisella 0-8mm:n kiviainesta, päästään varsin hyvään lopputulokseen. Asfaltti tulee sitten joskus lopulliseksi pinnaksi.

Sähköä meni maaliskuussa 1409kWh. Kuukausi oli kylmä, mutta emme polttaneet takassa puuta kuin muutaman kerran johtuen aurinkoisista keleistä. Aurinko paistoi suoraan sisään ikkunoista ja riitti nostamaan sisätilojen lämpötilan reilusti yli säädettyjen tavoitearvojen, joten emme kiusanneet itseämme nostamalla lämpötilaa vielä takkaa lämmittämällä. Päinvastoin. Muistin sulkea takan pellin vasta parin viikon jälkeen viimeisestä polttokerrasta, joten sitä kautta on lämpöä karannut harakoille ja muille metsän eläville.

IV-koneen vaihdoin säätymään poistoilman lämpötilan mukaan ja vaihdoin samalla uudet suodattimet (edelliset vaihdoin viime syksynä) sekä puhdistin keskupölynimurin suodattimineen pari viikkoa sitten. Syksyllä putsaamatta jääneet rännit ja syöksyputket putsasin myös muutama viikko sitten, kun sulamisvedet eivät tahtoneet pysyä niille tarkoitetuissa uomissaan. Nuohooja pitäisi tilata käymään läpi hormit tässä lähiviikkoina. Ja tietysti se koneiden ja laitteiden keväthuolto pitäisi suorittaa eli lumilingon purku, puhdistus ja ruostesuojaus, moottorisahan sekä raivaussahan keväthuolto ja tarkistukset (ainakin teräketju pitäisi moottorisahaan vaihtaa) sekä suunnitella pihavajan rakennusprojektia (piirrustukset on jo, aikataulutus sekä mahdollisesti tarvittavien työkalujen ja -koneiden hankinta ja/tai vuokrauksen suunnittelu on vielä tekemättä, samoin materiaalien kilpailutus pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä).

Siinäpä sitä tohinaa näin alkuun. Rouvan hyötypuutarhan perustamisessa mopo karkasi kaseikkoon jo heti alkumetreillä ja meillä on ruokailutilan sekä keittiön ikkunalaudat pursunneet idätys- ja taimivaiheessa olevia tomaatteja, sipuleita, yrttejä sekä jotain koristekasvejakin oikein urakalla. Tänään niitä siirtyi jo osaksi terassille.

Ai niin. Vesimittarin lukemat näyttävät tältä (kaikki käyttövesi):

  • Helmikuu 12,1 m3
  • Maaliskuu 9,7 m3
  • Huhtikuu 10,7m3 (tilanne tänään)

 

Arkirutiinit ja pihaa siistiksi

Arki painaa päälle ja kesälomat on lusittu. Mitään ihmeellistä ja isoa ei ole tapahtunut, mutta jotain kuitenkin.

Raksakoppi pääsi eilen uuteen osoitteeseensa Espooseen ja sen myötä maisema etupihan puolella siistiytyi huomattavasti. Vielä pitää kantaa kopin takana varastoidut yli jääneet salaoja-, rumpu- ja viemäriputket parempaan paikkaan säilöön kuin pihan paraatipaikalle.

Koska koppi lähti pihasta, piti autojen renkaille, polkupyörille, lumilingolle ja -kolille yms. tarvikkeille keksiä joku säilytyspaikka. Askartelin kuormalavoista, kakkosnelosista ja Mickeltä saadusta isosta pressusta sateensuojan, johon saan tungettua suurimman osan raksakopissa olleista ulkosäilytystä kestävistä tavaroista. Loput pitää sitten tunkea tekniseen tilaan ja/tai saunatupaan odottamaan parempaa säilytyspaikkaa.

Muita puuhasteluprojektejakin ollaan rouvan kanssa tehty. Terassien rimoitukset on nyt käsitelty kaikki vähintään kahteen kertaan ja päärakennuksen terassin lattia odottaa vielä woodex-käsittelyä. Näyttää vähän siltä, että se siirtyy ensi kesään. Samalla tehdään varmaankin ulkoverhoilun paikka- ja korjausmaalaukset.

Laaksonen Racing kävi myös piipahtamassa tiluksilla ja teki loppuun etupihan täytön. Kaivurin kahvoissa oli tällä kertaa Jorma. Jonkun verran lisää täyttöä pihaan vielä tulee, jotta saadaan pengerrys tehtyä lopulliseen muotoonsa, mutta sitä ennen pitää pihalle saada multaa. Mullanlevitystalkoot on vuorossa myös ensi kesänä, kunhan pihan täytöt ovat ensin asettuneet ja routineet kertaalleen. Näin saadaan piha tasoitettua suoraksi heti kerralla ja vastaistutettua nurmikkoa ei tarvitse paikkailla heti ensimmäisen talven jäljiltä. Askon urakkana on vielä käydä täyttämässä pihalla oleva louhintamonttu ennen talvea, jottei monttuun kukaan (=rouva) putoa edes vahingossa lumitöitä tehdessä, kuten kävi viime talvena.

Mustilasta hankitut puuntaimet ovat lähteneet hienosti kasvamaan valeistutuksissaan. Viikonlopun ohjelmassa on tehdä puille talvehtimista varten paikka ja suojata se tuholaisilta (lue: rusakoilta ja jäniksiltä). Lopullisiin istutuspaikkoihinsa nuoret vesat pääsevät siis vasta ensi keväänä.

Muuten elämä on pyörinyt viime aikoina työhön liittyvien asioiden sekä raksaamisen jalkoihin jääneiden ystävä- ja kaverisuhteiden palauttamisen parissa. Kävin mukavalla kävelyreissulla Ransun, Annin ja Siirin kanssa Porvoossa viime viikolla ja rouvan kanssa piipahdettiin sukuseuran 20-vuotisjuhlissa Jaalassa viikonloppuna.

Kulkuterassi saunalle

Viikonlopun aikana olen touhunnut pikkuraksaaja A:n kanssa kulkuväylää päärakennukselta saunalle.

Kaikki sai alkunsa siitä, että juttelin viikolla naapurin Voiton kanssa terassien viimeistelystä ylijääneistä terassilaudoista. Voitto kuskasi perjantaina pihaan pöytäsirkkelin lainaan ja asetti sopivat paineet suorittamiselle viikonlopun ajaksi.

Lecasoraharkkoja, kakkosnelosia, terassi- ja karmiruuveja, akkuväännin, lapio, käsisaha, vatupassi, rullamitta ja vasara – tähän touhuun valitut työvälineet ja tarvikkeet. Lisäksi vielä jokunen kulmarauta.

Lopputulos (melkein valmis) näyttää tältä:

20120805-173824.jpg

Woodexia pintaan, niin…

…terassit näyttää paljon paremmalta!

Rouva telaili tänään terassien otsalautoihin Woodexit, minä saunan terassin rappuun sekä otsalautoihin ja kyllä tuli taas paljon paremman näköistä. Ryhdikkyyttä ja linjakkuutta ihan eri malliin, kuin pelkällä painekyllästeellä käsitellyillä terassilaudoilla. Vai mitä?

Pääsisäänkäynnin kuisti ja raput on nyt myös käsitelty Woodexilla. Rimoitukset jäivät odottamaan vielä lisäinspiraatiota.

Terassihommien lisäksi otin pistolapion kiltisti kouraan ja levittelin istutusalueelle a.k.a. japanilaiseen puutarhaan kasatun salaojasepelin noin suurinpiirtein paikoilleen. Vielä sitä sepeliä jäi kottikärryiltäväksi eri paikkoihin vajaa nuppikuormallinen, mutta tuosta istutusalueesta tulee kyllä hyvä. Pari-kolme kirsikkapuuta, jokunen harkittu muu istutus/pensas ja homma on valmis.

Rouva suoritti sadonkorjuuta kirsikkatomaattiviljelmistä maalaushommien lomassa ja muodokkaita tuotoksia löytyi ainakin yksi. 🙂

Ai niin. Anoppi hommasi meille kompostorin ja sitä ollaan nyt täytetty kohta kolme viikkoa. L&T:n harmaa (yllättikö ketään?) 225 litrainen kompostori löysi paikkansa maalämpökaivon vierestä. Vielä ei ole lämmöt nousseet ihan riittävän korkealle, mutta eiköhän se tuosta lähde käyntiin aikanaan.

Kuvissa esiintyvä valaisin on pääoven kuistin kattoon asennettu spotti. Kunhan illat tästä vielä hieman tummuvat, niin pääsee ottamaan ulkovaloistakin kuvia, jotka näyttävät joltain.

Huomenna syntymäpäiväjuhlille ja maanantaina sitten takaisin töihin.

Saunan terassin puunsuojakäsittely

Eilen oltiin tehokkaita koko porukalla ja telattiin Woodex Aqua Classicia saunan terassin rimoituksiin sekä terassin lattiaan. Kun oikein vauhtiin päästiin, niin vetäistiin rouvan kanssa vielä päärakennuksen terassin kaidekin samaan vauhtiin kuntoon ja tuli hyvän näköistä. Huomattavasti ryhdikkäämmän näköistä ja oloista.

Before and after -kuvia olkaa hyvät.

Saunan terassin rappu sekä peitelaudat ovat vielä käsittelemättä – sade keskeytti hyvin alkaneen urakan kesken kaiken, mutta jos vaikka huomenna sitten… Sama homma on edessä myös päärakennuksen terassilla ja pääoven kuistilla. Värisävyn eron huomaa hyvin päärakennuksen terassin kaiteen sekä kodinhoitohuoneen oven edustan rimoituksen välillä. Jälkimmäisessä Koskenkylän sahan jäljiltä yksi kerros Woodexia pinnassa, kaiteessa sitten taas kaksi (kaiteen pystytolpissa kolme).Rouvan valeistuttamat, Mustilan Arboretumista naurettavan halpaan 20 euron kokonaishintaan hankitut puuntaimet tuntuvat viihtyvän Osmankäämin tilalla ja uutta versoa työntää jokaisesta taimesta. Syksymmällä sitten istutus lopullisiin paikkoihin, kunhan ne on saatu päätettyä.

Loppuun heinäkuun lopun maisema terassilta.

Terassitouhuja

Pitkästä aikaa jotain ”oikeaa” rakentamista taas.

Rouva aloitti maalausurakan ulkoakin, kun sain viikolla viimeisteltyä saunalla sisällä löylyhuoneen ikkunapuitteiden ja -karmin käsittelyn Supi-saunasuojalla. Rouva suti pintaan vielä viimeisen kerroksen tänään sisäpuolisen ikkunaruudun puitteisiin ja taas yksi homma tuli valmiiksi. Saunan löylyhuoneeseen pitää vielä tehdä selkänoja, koska juuri siinä kohtaa, jossa seinään nojatessa osuu selkä, on kaksi sormipanelia hikoillut pihkaa ulos huolella ja nojaamista ei voi nyt ajatellakaan. Missään muualla ei vastaavaa pihkahikoilua ole havaittavissa, joten meillä kävi harvinaisen huono tuuri tässä kohtaa. Onneksi laudelankkua on vielä jäljellä sopiva pätkä, joten selkänoja rakentuu siitä mukavasti.

Niin ne terassit. Saunan terassista aloitettiin ja siinä olevista rimoista. Rouva otti pienen telan käyttöön ja rullaili Woodexia rimoihin toisen kerroksen. Huomenna homma jatkuu terassin päädyn osalta pintakäsittelyllä, minä vaihdan kottikärryt ja lapion hiomakoneeseen ja hion saunan terassilaudat pintakäsittelyä varten kuntoon.

Muuten tämä päivä meni minulta kottikärryjen kanssa pihaa edestakaisin heiluessa. Saunan terassin edustalle jäi pihan täyttöjä tehdessä vielä ”hieman” koloa, kun rappuja terassille ei oltu vielä tehty, joten kottikärryhommiksi meni. Hidasta, raskasta ja hikistä puuhaa, jota jäi hamaan tulevaisuuteen ihan riittävästi tehtäväksi. Alkuillan ukkoskuuro varmisti sen, ettei huomenna ole mitään asiaa pihalle ilmestyneen mutavellin sekaan kottikärryllä – hyvä jos kumisaappailla viitsii mennä harppomaan tiluksia ympäri.

Kunhan huomenna saadaan saunan terassi kuntoon, niin laitan kuvia lopputuloksesta.

%d bloggaajaa tykkää tästä: