Vaikka pienten lasten kanssa välillä ilmassa on paljonkin ääntä, niin tällä kertaa äänen vaimennus ei liity vaippojen vaihtoon tai ruokailuvälien venähtämiseen.
Hilavitkuttimen Sampo esitteli ikkunaan kiinnitettävän laitteen, jolla voidaan vaimentaa ulkoa tulevaa ääntä jopa 12 desibeliä. Ihan mielenkiintoinen konsepti, varsinkin niille polyuretaanieristeisissä taloissa asuville, jotka kärsivät ympäristön melusta. Faktahan on, että polyuretaanieriste ei eristä ääntä kovinkaan hyvin, joten jokin tälläinen laite voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen.
Villa Osmankäämi sijaitsee kuitenkin niin kaukana ylimääräisen melun lähteistä, että ulkoa satunnaisesti kuuluva tuulen humina, lintujen laulu tai sateen ropina peltikatolla ei aiheuta toimenpiteitä äänieristyksen saralla.