Sähköt ja vesi marraskuulle sekä huoltorumbaa

Talvi tuli hitaasti tänä vuonna ja suhteellisen lämmintä riiitti Etelä-Suomessa aina joulukuun alkuun saakka. Niinpä marraskuun sähkönkulutuskin oli maltillisella tasolla eli 1332 kWh. Vettä loroteltiin menemään 10m3.

Saunalla on ollut lattialämmitykset taas päällä (pienimmällä mahdollisella termostaatin asennolla), jotta pysyy peruslämmöt (15-17°C) ylhäällä. Ulkovaloja ollaan polteltu EBTS:n ajastamana aamuin illoin yhteensä noin 8 tuntia.

Ulkovaloihin liittyen olin melkoisen hämmästynyt, kun seinävaloissa alkoivat polttimot pimentyä jo lokakuussa. Kaivelin Megamanin GU10-kantaiset CFL-energiansäästöpolttimot Porvoon Mikrokulmasta hintaan 13,90e/kpl ja niille luvattiin kestoikää noin 10 000h. Seuraavana päivänä kävin HongKong-tavaratalossa ja siellä oli hyllyssä vastaava ”no name”-polttimo ilman mitään kestoikälupauksia hintaan 5,90e/kpl ja ne olivat ulkonäöltään täysin vastaavat, joita seinävaloihin oli sähköurakoitsijan toimesta laitettu puolitoista vuotta sitten. Värisävy oli lähempänä 2000K kuin Megamanin 2700K, joka ollessaan vielä lämmin värisävyltään, vaikutti melkein siniseltä laittaessani sen vanhan polttimon kanssa samaan valaisimeen. Onneksi polttimon vaihto on suhteellisen helppoa ja vaatii A-tikkaat, pienen kuusiokoloavaimen sekä motivaatiopuuskan.

Muita vaihtoa vaativia kohteita löytyi saunalta. Palovaroittimen varmistusparisto ilmoitteli vaihtotarpeestaan piipittämällä noin kaksi viikkoa sitten. Heti seuraavana päivänä saunan palovaroittimen jälkeen aloitti saman piippauskonsertin keittiön palovaroitin. Ja eihän meillä ollut missään 9V-paristoja jemmassa. Tietenkään. No, paristot on nyt hankittu, kahden piipittävän palovaroittimen osalta vaihto on jo tehty ja nyt odotellaan motivaatiopuuskaa, että saisi vaihdettua paristot kaikkiin muihinkin päärakennuksen kuuteen palovaroittimeen.

Vaihtoon meni myös kaikkien päärakennuksen hanojen poresuuttimet jo toistamiseen, koska ne olivat tukossa porakaivosta nousevasta pienistä hiekanmurusista. Tämä siitä huolimatta, että suuttimia olen puhdistanut tasaisesti noin kuukauden välein koko asumisen ajan. Pyykinpesukoneen osaltahan tulovesiletkun ylimääräiset suodattimet poistettiin jo vuosi sitten, kun ne olivat täysin tukossa ja kone ei saanut vettä sisäänsä ollenkaan.

Micke kävi viime viikonloppuna asentamassa saunan löylyhuoneeseen sovitun mukaisesti korvausilmaventtiilin, jotta saunatuvan puolella voi pitää tuuletusikkunan kiinni saunomisen aikana. Saunarakennuksen ikkunoiden yläreunassa olevien korvausilmarakojen tuotto ei nimittäin riittänytkään saunomisen aikana, kun huippuimurin laittoi päälle edes pienimmälle teholle. Tämä aikaansai savujen imeytymisen sisään ja palohälyttimen pärähtämisen päälle. Ensiapuna oli pitää ikkunaa auki saunomisen aikana, mutta kovimmilla pakkasilla oli saunatuvassa jo hetkittäin ”hieman” viileät olosuhteet. Micekn kanssa oli sovittu jo rakentamisen aikana, että mikäli korvausilma ei riitä, asennetaan löyyhuoneeseen erillinen korvausilmaventtiili. Venttiilin koeponnistus on vielä tekemättä, mutta eiköhän sekin tässä lähipäivinä tapahdu.

Ajotien varteen pitää vielä asentaa aurauskepit talven lumitöitä varten. Sitten saakin joulu jo tulla!

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: