Viikon tapahtumat – lattialämmitystä vaille valuvalmis

Onhan niitä.

Aiemmin lueteltujen juttujen lisäksi on Micke kumppaneineen asentanut verkot lattioille lattiavalua varten. Saunallekin on raudoitukset jo melkein valmiina. Sähkärit olivat vetäneet putkea ja piuhaa lattialämmityksen lämpötila-antureille, liedelle, hellalle ja vaikka mille.

Kuvia taas lisää seuraavassa:

Viikonloppu heilahti Pohjanmaalla anoppia ja appiukkoa hauskuuttaessa ja notkuvan ruokapäydän antimista nauttiessa. Olipahan taas jälleen kerran hyvät pöperöt! Kiitos anopille!

Ensi viikolla onkin sitten duunipaikan pikkujoulut, työreissua ja muutakin touhua sen verran, että raksalle ehtii vasta torstaina. Lattiavalun viimeiset valmistelut on varmasti silloin jo tehtynä eli lattialämmitysputket ja elementit asennettuna. Kuvia sitten taas lisää. Nyt iltapalaa ja valmistautumaan työviikon haasteisiin!

Advertisement

Kuvia raksalta

Kävin heittämässä eilisen Tallinnan K-Rautakeikan ostokset raksalle tänään työreissun lomassa ja napsin pari kuvaa. Saunan piippua viimeisteltiin, sähköputkia vedettiin ja muutakin touhua oli vaikka ja kuinka. Sattui sopivasti Tecluxin kuormasta uupunut valaisinkin saapumaan samaan hässäkkään, kun olin pällistelemässä mitä ja missä vaiheessa tapahtuu.

Budjettia pyöriteltiin rouvan kanssa tänään illalla ja kyllähän se niin on, että pitkäksi menee tehtiin oikeastaan ihan mitä tahansa. Rakentaminen on kallista ja yllättäviltä menoilta ei oikein voi välttyä. Käydään tämä kuvio ensin tarkemmin läpi je veivataan sitten erittelyä näkysälle, kunhan on kaikki eurot korvamerkittynä oikeisiin kohtiinsa.

Tallinnasta saatiin ilman mitään ylimääräisiä tinkaamisia kaikki sisämaalit noin puoleen hintaan verrattuna kotimaiseen K-Rautaan. Samalla reissulla tuli hankittua baarikaappiinkin hieman täytettä – viskivaranto oli ehtinyt huveta huolestuttavan pieneksi, samoin rommia oli enää vain liraus pullon pohjalla, Campari oli täysin loppu.

Asko on tehnyt vierasautopaikat jo melkein valmiiksi sekä kaivellut autokatos-varastorakennuksen pohjan louheet ylös ja siirtänyt ne etupihalle odottamaan kevättä ja kiviaitatalkoita. Micke oli tehnyt koeponnistuksen säleikköasennuksesta ja sellaista meille sitten tulee kuistille pääoven viereen, KHH:n ulko-oven suojaksi sekä terassin kaiteiksi sekä päärakennuksen, että saunarakennuksen terasseille. Pintakäsittelykerroksia tulee ainakin kaksi tuon sahalta valmiina tulleen päälle – tosin vasta ensi kesänä kunhan kelit antavat myöden.

Lattiavalu on 7.12. ja sisäseiniä päästään tekemään toivottavasti jo ennen joulua. Se valmistuu ihan käsiin…

Ja nyt ne kuvat.

Aviosääty

Menimme naimisiin eilen sunnuntaina 20.11.2011. Vihkikirkkona oli todella kaunis Marian kirkko Haminassa.

Kuva tai kaksi tulee, kunhan olemme toipuneet tästä kaikesta onnesta takaisin maan pinnalle.

Kiitokset jo tässä vaiheessa Annikalle kakusta, Emmille ja Tanjalle kaunistamisesta sekä Karhulan Hoviin upeista puitteista illan juhlaan.

Erityiskiitos koruseppä Petri Pulliaiselle Aito Helsinkiin upeista sormuksistamme.

Kuvia tai sitten ei

Kamera oli ilmeisesti tyhjentänyt akkunsa läppärilaukun sivutaskussa yrittäessään työntää objektiivia käyttöasentoon virtojen mentyä vahingossa päälle. Eli ei kuvia – siis uusia sellaisia tältä päivältä. Muutama kuva nyt kuitenkin eiliseltä oli muistikortilla joten niitä seuraavassa.

Siivoilun (kärryllinen sekajätettä pienjäteasemalle ja imurointia uudella imurilla) lisäksi ehdittiin tänään piipahtamaan K-Raudassa hakemassa pölypusseja uuteen imuriin sekä kotiin tullessa pikaiselle visiitille Varuste.netin Konalan myymälään, josta kävin ostamassa perheeseen toisen Petzl Myo XP-otsavalaisimen. Näkee rouvakin nyt sitten touhuta pihalla pimeässä, eikä tarvitse käsikopelolla mennä. Oma Myo XP on ollut jo muutaman vuoden todella kovassa käytössä lenkkipolulla ja pihahommissa ex-asunnossa.

Terawattilta Erkki toimitti tänään sähköpostiin sähkösuunnitelman tasokuvat ja tiistaihin mennessä tulee sitten keskuskaavio ja muut dokumentit. Hyvä näin, sillä lattiavalun valmistelua varten pitää sähköhommiakin ottaa huomioon. Kuvat toimitin Mickelle ihmeteltäväksi työmaalla ja samalla ehdittiin vaihtaa pari sanaa tulevista touhuista. Tänään oli päärakennuksen lattialle levitelty styroxit lähes kokonaan (olohuone oli vielä tekemättä). Olohuoneeseen aloitetaan reunojen (olohuoneen lattia on muuta rakennusta alempana kahden rappusen verran) muuraus huomenna ja samalla jatketaan styroxien levittämistä saunarakennuksessa. Vesiputket oli roilotettu styroxiin jo päärakennuksessa ja väliseinien paikkoja piirrelty paikoilleen. Lattiakaivot tekniseen tilaan ja kodinhoitohuoneeseen oli asennettu myös tänään.

Ai niin. Ostin kesällä yläpohjan eristämistä ajatellen Facebookin Raksakimpan kautta rakentajatoverilta ylimääräiseksi jääneet 100mm:n lasivillat – 18 pakettia tehtaan muoveissa. Niille ei nyt sitten ollutkaan tarvetta, kun yläpohjan eristys tehtiinkin SPU-levyllä, jonka päälle tulee puhallusvilla. Jäljellä on tällä hetkellä 13 pakettia (Micke onnistui myymään 5 pakettia tänään) ja ne olisi tarjolla huokeaan hintaan halukka(i)lle. Kuljetus järjestyy pääkaupunkiseudulla, jos noutaminen ei onnistu. Sähköpostia tähän liittyen voi laittaa osoitteeseen osmankaami piste blogi ättä gmail piste com.

Huomenna niitä kiintokalusteita Johannan kanssa ja muuta kohellusta normaalin ansiotyön lisäksi. Tallinnaan olisi suunta hakemaan Unidrainit ja sisämaalit ensi viikolla tiistaina. Vinkkejä hyvistä ostopaikoista kenelläkään?

Sähkösuunnitelmat ja lattiavalun valmistelut

Huh!

Taas tapahtuu niin, ettei meinaa perässä pysyä. Eilinen pikapiipahdus raksalla aikaansai nipun kuvia kameraan (lisäilen niitä tänne illalla, jos ehdin), paljon päätöksiä sekä lisäselvityksiä vaativia asioita.

Saunan terassille tulee yksi lisätolppa kaiteita varten, saunatuvan ja pesutilojen välisen seinän paikkaa hierottiin kohdilleen, samoin ihmeteltiin päärakennuksen ontelolaattoihin tulleita läpivientireikiä vesi-, viemäri- ja sähköputkia varten, ihasteltiin viittä vaille valmiita koolauksia yläpohjassa sekä pihalle ilmestyneitä kipsilevypinkkoja.

Ennen sunnuntaisen suorituksen harjoituksiin siirtymistä ehdin testata vielä uusinta hankintaa eli Kärcher NT 35/1 märkä-kuivaimuria. Hyvin tuntui toimivan ainakin pikaisella tutustumisella. Käyttökokemuksia tulee varmasti lähitulevaisuudessa lisää.

Sähkösuunnitelmat valmistuvat tämän päivän aikana ja kiintokalusteidenkin osalta suunnitelmia on viilattu tarkemmaksi ja tarkemmaksi. Vielä on kartoitettava muutama vaihtoehto kalustetoimittajien osalta – perjantaina iltapäivällä vielä ehtii tutustumaan yhteen ehdokkaaseen Lillehammerin Johannan kanssa.

Tänään illalla siivousurakkaa raksalla ja uuden imurin testailua lisää. Ja niitä kuvia sitten tänne blogiin.

40k näyttökertaa rikki

Tässä kaiken koheltamisen keskellä on blogin näyttömäärälaskuri kierähtänyt taas yhden kymppitonnin ympäri. Kiitos lukijoille ja erityiskiitos kaikille kommentoijille! Tämä blogi oli alunperin ajateltu vain omien ajatusten ja fiilisten taltioimispaikaksi, joten blogin liikennemäärä ollut enemmän kuin yllätys.

Pihahommia

Talven tuloon varaudutaan ja yritetään saada kulkuväylät kuntoon sekä kaikki roju ja roskat pois pihalta ennen lumen tuloa. Askon kanssa tehtiin viimeisiä routaeristyksiä lauantaina terassin eteen ja Asko siirteli hieman täytemaita lopullisille paikoilleen. Peltiseppäkin oli piipahtanut perjantaina ja asentanut ikkunapellitykset paikoilleen kaikkiin ikkunoihin – nyt puuttuu enää ikkunasmyykit ja vuori- ja nurkkalaudat ulkoa kuistin ”sisäkaton” lisäksi.

Muurari-Kim oli eilen viimeistelemässä päärakennuksen hormia ennen kesälomaansa (loistava ajoitus muuten lähteä etelän lämpöön!). Saunalla oli pesu- ja löylyhuoneen välille tuleva tiiliseinäkin muurattu kokonaan ylös asti valmiiksi, joten nyt onkin sisällä hommat odottelemassa viimeisiä silauksia ennen lattiavalua. Seuraavan kahden viikon aikana tehdään viemäreille ja vesijohdolle läpiviennit ontelolaattoihin, levitellään EPS:t (150mm) raudoitusta varten ja viimeistellään saunarakennuksen seinien sekä yläpohjan eristys. Päärakennukseen tulee lisäksi vielä lattialämmitysputkiston asennus sekä olohuoneen sisäpuolinen muuraus ennen valua.

Asko oli rykäissyt vielä tänään kaivannon autokatos-varastorakennuksen pohjasta sadevesi- ja salaojaputkille sekä asentanut putket paikoilleen – nyt saadaan rakennuksen pohjalla makaava noin puoli metriä vettä pois ennen pakkasia. Vielä puuttuu vesi- ja maalämpökaivojen renkaiden asennus ja niiden kaivantojen lopputäytöt sekä autokatoksen pohjan louheen seulonta ja siirto talvisäilytystä varten omaan paikkaansa odottamaan ensi kevään pihahommia – rouva on suunnitellut melkoisen määrän kiviaitaa meille tilusten reunoille…

Pari kuvaa viikonlopulta ohessa. Ensi viikko onkin sitten matalalentoa töiden, raksan ja häävalmisteluiden välillä.

Blogi talteen

Jokun aikaa on pyörinyt mielessä tämän rakennusaikaisen höpinän ja kuvatulvan taltiointi kirjahyllyyn sopivaan muotoon. Google on ystävä ja vaihtoehtoja löytyi – Blurb vaikutti pikaisella tutustumisella ehkäpä sopivimmalta.

Kansi- ja kokovaihtoehtoja on vähintäänkin riittävästi ja leiskojakin tuntuisi olevan sopivasti. Jos haluaa virittää homman äärimmilleen, niin voisi Prolinen avulla tai InDesignin käyttöä opiskelemalla ja blogista PDF:n vääntämällä saada just sellaisen kirjan kuin haluaa. Sivumäärä tuntuu olevan ainoa rajoite.

Onko kukaan muu kanssablogaaja tuuminut samaa?

Sähköä, komisario Palmu!

No niin.

Tyyliini ja tapoihini ei ole koskaan kuulunut venkoilu ja vatulointi. Kun tilanne vaatii päätöksiä ja toimenpiteitä, niitä tehdään rivakasti, päättäväisesti ja suoraviivaisesti. Niin tapahtui myös sähkösuunnittelun ja -urakoinnin suhteen.

Tänään saatiin päätökseen pari viikkoa työn alla ollut vaihe, jossa tavoitteena oli löytää asiantunteva, aikaansaava ja palveleva sähkö- ja taloautomaatiosuunnittelija sekä kartoittaa samalla näille suunnitelmille toteuttava taho. Terawatt Oy teki meille ohittamattoman tarjouksen, joka sisälsi niin suunnittelun sähköjen ja EBTS-taloautomaatiojärjestelmän osata kuin myös näiden toteutuksen.

Työmaapalaveri Terawattin porukan kanssa pidetään perjantaina, suunnitelmat tulevat ensi viikon torstaiksi ja toteutusta aloitellaan varmasti jo ensi viikolla osittain.

Micken kanssa pidettiin puhelinpalaveria tänään ja kartoitettiin seuraavien viikkojen tapahtumia. Tulossa on savupiippujen pellitystä, puutavarakuorma, maalaushommia, terassien kaiteisiin tulevien rimojen toimitus, terassin edustan routaeritys ja pihan täyttöjä, yläpohjan eristystä ja riippuen siitä, että missä vaiheessa ulkoseinien sisäpuolinen levytys tehdään (päätös tästä tapahtunee perjantaihin mennessä) voi lattiavalu olla edessä jo parin viikon sisällä eli Kymppiputken pojat pääsevät porailemaan viemärien läpivienneille reikiä ontelolaattoihin ihan kohtsillään.

Jännä juttu muuten. Tuntuu kuin välillä ei tapahtuisi oikein yhtään mitään (vaikka koko ajan tapahtuukin), mutta ykskaks on kauhea tohina päällä kaikilla rintamilla ja fiilis on kuin pyörremyrskyn keskellä. Ihan hyvä vaan, että näin on – ehtii välillä vähän huokaistakin, ettei mene ”hapoilla” koko ajan.

Viikonloppuna Askon kanssa on sovittu pihahommien tekoa ja laitetaan tulevan autokatos-varastorakennuksen pohjaa askeleen verran eteenpäin eli salaojaputket ja tasoitellaan pohjaa anturaa varten. Lisäksi tehdään etupihalle ainakin osa täytöistä ja tasoitellaan pihaa talven varalle. Kaivonrenkaat pitäisi asennella paikoilleen lämpö- ja käyttövesikaivoihin myös. Onhan siinä sitä touhua taas meillekin siivoamisen lisäksi.

Ja ne häät lähestyy myös…

%d bloggaajaa tykkää tästä: