Saunan lattian vesieristykset ja paljon muutakin

Eiliseltä kuvamateriaalia linkoiluvideon lisäksi.

 

Saunalla on Micke tehnyt lattian vesieristyksen siihen pisteeseen, että huomenna alkaa lattian laatoitus. Seinät ovatkin jo helmalaattoja vaille valmiina ja saumattuja, kuten kuvista näkyy.

Päärakennuksen puolella on tasoitusurakka edennyt Koivunen & Pojat toimesta saumausten osalta siihen pisteeseen, että huomenna laitetaan paikoilleen metalliset nurkkavahvikkeet oviaukkoihin ja aloitetaan varsinaisen tasoitteen ruiskiminen seiniin. Kattoon tulevan tasoitteen voi kuulemma maalatakin, jos niin halutaan jossain vaiheessa – ihan hyvä tieto tulevaisuutta ajatellen, jos hieman harmaaseen taittava valkoinen alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää.

Saunan laudepuut oli Micke noutanut tänään Hattulan Puusta ja ne odottelevat Liberonin spriipetsiä pintaansa viikonloppuna.

Vastaava mestarimme Kim piipahti tänään työmaalla ja kävimme kolmin läpi asioita, jotka pitää olla hoidettuna käyttöönottotarkastusta ennen. Nippu papereita allekirjoituksineen, kuvia ja leimoja, numerokyltit, roskapönttö, postilaatikko ja jonkunmoinen huolto-ohjekirja ja -suunnitelma. Siinäpä se. Paperihommat tulevat omalla painollaan, numerot, roskis ja postilaatikko on jo tilattuna ja pitäisi olla toimituksessa ensi viikolla.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa viikonloppua kohden.

Advertisement

Linkoilua

Eilisen lumimyräkän jälkiä siivoillessa rouva otti oikein videokuvaa. Helppoa kuin heinän teko nuo lumityöt lingolla – ei tullut edes kunnolla hiki.

Maanantaina tapahtunutta

Puhelinsoitto Mickelle tänään iltapäivällä töiden jälkeen ja raporttina seuraavaa:

  • tasoiteurakka hyvällä mallilla ja makuuhuoneiden sekä khh:n seinissä jo ensimmäiset kerrokset tavaraa
  • saunan lattian vesieristykset sekä jakotukin korotusvalut myös hyvällä mallilla, huomenna valmista niiden osalta

Lillehammerista tuli tänään sähköpostiin saunan pesuhuoneen laattajakokuvat sekä listojen hankintaa helpottamaan listaus (pun intended!).

Perjantaina sain muuten soiton Expertin myyjältä, jonka kanssa tehtiin kodinkonekaupat Expert-Expossa syksyllä. Varmisteli vielä toimitusaikaa sekä osoitetta, johon lasku lähetetään. Hyvää palvelua!

Domukseltakin tuli sähköpostia tänään. Päivitetyt kuvat keittiön ja khh:n kaapeista, huomenna liukuovikaapistoista sitten omansa. Miiakin varmisteli vielä, että toimitusaika pitää edelleen paikkansa. Hyvää palvelua siis siltäkin suunnalta!

Huomiseksi illaksi on sitten luvassa – kyllä – lumitöitä. Toivottavasti sade ainakin vähän hellittää siitä, mitä on päivälle luvattu, muuten ei ehdi välttämättä kuvaamaan kaikkea sitä, mitä on tapahtunut.

Takan luukut

Takan luukkujen metsästys päättyi sitten virallisesti tänään.

Valinta kohdistui Narvi/Aiton 550x410mm kokoiseen suoraan luukkuun. Värinä grafiitti:

Kuva Netrauta.fi.

Tuhkaluukku on tämmöinen:

Ja nuohousluukut, yhteensä 3 kpl takkaan:

Kuvat Narvi.

Nuohousluukkuja menee samanlaisia 2 kpl myös saunalle. Hankintapaikkoina Netrauta.fi ja K-Rauta K75 Vantaa.

Raksatonttu ja ruiskutasoituksen valmistelut

Raksatontun kanssa käytiin läpi tänään vielä päärakennuksen tilanne ennen ruiskutasoituksen aloittamista. Tasoitusporukka oli laittanut omat välineensä jo valmiiksi ja maanantaina lähtee sitten homma toden teolla käyntiin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Muuten tämän päivän touhut liittyivät – tuskin yllättää ketään – siivoamiseen, kaatopaikkakeikkaan sekä lumitöihin. Jonseredin kanssa temuaminen on alkanut jo pikkuhiljaa sujua ja enää ei tule läheskään niin hiki kuin ensimmäisillä kerroilla. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Huomisen osalta pidetään raksavapaata. Jos ei sitten illalla kurvata ottamaan vielä lisää kuvia – tänään unohdin ottaa kuvat saunan pesuhuoneen saumatuista seinälaatoituksista sekä tulimuuriin puhkaistuista aukoista vesipataa ja kiuasta varten. Vesipadan alle pitää muuten hankkia palosuojalevyä – lämpenee valmistajan mukaan niin paljon, ettei asennusta voida tehdä vesieristetyn laatoitetun pinnan päälle suoraan. Samoin kiukaan yläpuolelle pitää laittaa jotain muuta materiaalia kuin sormipaneelia – suojaetäisyydet ei täyty… No, pieniä juttuja, mutta harmittaa ne joka tapauksessa – ainakin hetken aikaa.

Raksatonttu laittoi terveisiä kaikille – hyvin menee, mutta menkööt!

Lattiavalu on kuiva

Sain mukavan puhelun tänään Mickeltä, joka oli järjestänyt lattiavalun poraamalla tapahtuvan kosteusmittauksen tälle päivälle. Laatta on käytännössä kuiva ja laatoittamaan pääsee käytännössä vaikka heti – Simosin Kimiltä pitää tietysti vielä tulla lopullinen lupa, mutta nyt ei ole enää odottelua ja sormet ristissä istumista, että:”kuivuis ny”!

Tällä oli hyvä aloittaa mukava viikonloppu!

Kiuas, saumat ja valaisimet

Tuossa eilisen kuvasatoa. Kävimme viemässä kiukaan saunatuvan lattialle totuttelemaan tulevaan asuinympäristöönsä, siivoilimme isoimmat roskat kuljeksimasta nurkista, inventoimme vielä asentamatta olevat valaisimet sekä tehtiin vähän lumitöitä. Siinä sivussa ihailtiin saumattuja saunan pesuhuoneen seiniä.

Kiukaassa on vielä suojamuovit rosteriosien päällä. Ne poistetaan ennen varastorasvojen polttoa, joka tapahtuu ulkotiloissa.

Forsblomin Kim tulee huomenna porailemaan hormiliitoksille reijät sekä kiukaalle, että vesipadalle, Micke saumailee pesuhuoneen loppuun sekä siirtyy päärakennuksen pesuhuoneen saumauksen kimppuun.

Kävimme tänään hankkimassa Weberin hiertopinnoitteet takkaa sekä saunan tulimuuria varten sekä tutustumassa lattia-, vuori-, askel- sekä porraslistojen ”mielenkiintoiseen” maailmaan. Kulmalistojakin käpisteltiin. Suurella todennäköisyydellä otamme mahdollisimman suuren osan näistä puuvalmiina ja maalaamme ne seinän/oven kanssa samaan sävyyn. Muoviset tai muuten vaan valkoiset listat ei oikein houkuttele tässä vaiheessa… Hankintalistalla oli myös saunan lauteiden pintakäsittelyä varten Liberonin spriipetsi sekä viimeistelyöljy – näiden kanssa päästään turaamaan sitten viikon päästä kunhan Micke käy valikoimassa sopivat laudelankut Hattulan Puu Oy:stä.

Takkaluukun sekä tuhka- ja nuohousluukkujen metsästys jatkui myös tänään. Yritettiin löytää Narvin/Aito:n 550×410 kokoista luukkua grafiitin sävyssä sekä muita luukkuja mustana jostain omin käsin hipelöitäväksi. Ei löytynyt. Ilmeisesti pitää täräyttää tilaus sokkona sisään ja tehdä päätös nettisivujen kuvien perusteella.

Huomenna illalla kokeillaan kokkausrintamalla uutta tuttavuutta eli amerikkalaisia pannukakkuja. Pikaisen googlauksen perusteella vallalla on kolme koulukuntaa: pelkkään maitoon, maitoon ja kermaviiliin sekä pelkkään piimään tehtävä taikina. Saas nähdä kuin äijän käy – vaahterasiirappia on, samoin mansikoita pakasteessa.

Sisäovien kahvat ja muut tarvikkeet

Viime viikkoina on pinnalla ollut saunan lisäksi sisäovet. Eri vaihtoehtoja on pähkäilty projektin jo aikaisemminkin ja kartoituksessa on ollut Jeld-Wen, Domus, muutaman virolaisen valmistajan valikoima sekä K-Raudan Cello-sarjan ovet.

Jo alusta asti on ollut selvää, ettei mennä siitä, mistä aita on matalin ja kustannukset pienimmät eli kennorakenteisia laaka-ovia ei meille ole ollut tulossa missään vaiheessa. Niiden kanssa on saanut elää ihan riittävän pitkään kerros- ja rivitalokämpissä tähän mennessä. Myöskään tyylillisesti ei vaihtoehtoja ollut kovinkaan montaa – joko puhdas sileä laakaovi tai korkeintaan yhdellä peilillä varustettu versio tulisi kyseeseen.

Valinta kohdistui sitten muutaman pähkäilykierroksen jälkeen Cellon yksipeilisiin massiivilaakaoviin, jotka maalautetaan Sarja-Maalamo Oy:ssä muuhun sisustukseen sopivalla värisävyllä. Kustannuksiltaan tämä vaihtoehto menee käytännössä samoihin, kuin hinnat-alkaen-Domus valkoisena tai omalla värillä maalautettu laakaovi Virosta tilattuna. Valkoinen ovi pomppaisi seinästä sekä muusta sisustuksen ilmeestä irrallisena elementtinä silmään ja häiritsisi kokonaisilmeen yhtenäisyyttä. Nyt suositaan suomalaista yrittäjää ja käytetään kotimaisia palveluita hyväksi, kuten on ollut tarkoituksena koko projektin ajan ja hoidetaan homma kuntoon siis Sarja-Maalamon kanssa.

Sisäovien kahvat valittiin Beslagsbodenin valikoimista.

Kuva Beslagsboden.net.

Samaa sarjaa ovat peitelevyt sekä lukot vessan sekä kylpyhuoneen oviin.

Kuvat Beslagsboden.net.

Kuvien kautta klikkaamalla valmistajan sivulle ihmettelemään tarjontaa. Meille nämä tulevat K-Raudan kautta.

Ainakin minusta nuo vessan oven lukot ovat veikeitä ilmeeltään – ihan kuin hymynaama tuijottaisi vastaan.

Kuvia saunan pesuhuoneen laatoista ja päärakennuksen upotettavista valaisimista

Terawattin pojat olivat taas saaneet aikaiseksi. Kävivät noukkimassa loisteputket ja asentelivat ”valoviirut” päärakennuksen kattoon, fiksasivat sähkökeskuksen asennuksia loppuun sekä asensivat ristikytkentäkaapin tekniseen tilaan. Samalla olivat tehneet väliaikaispistorasia-asennukset päärakennuksen keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen sekä saunatuvalle. Nyt siis meillä saa sähköä ihan suoraan seinästä, eikä pelkästään jonkun raksakeskuksen ja monenmonituisen jatkoroikan kautta! Jee!

Saunalla Micke oli pässy oikein hyvään vauhtiin seinien laatoituksen kanssa ja tänään puhelimessa käydyn keskustelun perusteella seinät valmistuvat tänään saumausta odottelemaan.

”Harrastuksen piikkiin” saa nyt laittaa yhden 20m kolmivaihevirtajatkojohdon eiliseltä. Saunalle kulkuväylää kinokseen avatessa hurautin lumilingolla johdon yli ja poikkihan se meni, että napsahti. Kyllä siitä vielä kalun saa ja onneksi meni poikki noin metrin päästä liitintä.

Tänään käytiin töiden jälkeen noukkimassa kyytiin laatoitussieniä ja -kumilastoja, pölypusseja raksaimuriin sekä makuuhuoneen tapetit (ainoat koko projektissa muuten).

Hankintoja tälle päivää eli laitettu tilaukseen: sisäovet ja niiden karmit, sisäovien kahvat, vessan ja kylppärin oven lukot ja talonumerot. Lisäksi meni tilaukseen GU10-kantaisia Osramin LED-polttimoita vessan ja kylppärin kattovalaisimia varten.

Saunan lauteet

Laudemateriaali on valittu. Porvoossa Hattulan Puu Oy toimittaa meille mitallistettua 2×6:sta eli 148x48mm kuusilankkua, josta Micke sitten taiteilee meille lauteet. Pintakäsittely tehdään sitten jollain sopivaksi katsotulla menetelmällä. Listalla korkealla ovat sävytetty saunasuoja, rautavithriili sekä Liberonin spriipetsi ja viimeistelyöljy (tällä yhdistelmällä oli ex-asunnon sauna vedetty katosta seiniin ja lauteisiin kokonaan mustaksi).

Tulee hieno.

%d bloggaajaa tykkää tästä: