Sähköä, komisario Palmu!

No niin.

Tyyliini ja tapoihini ei ole koskaan kuulunut venkoilu ja vatulointi. Kun tilanne vaatii päätöksiä ja toimenpiteitä, niitä tehdään rivakasti, päättäväisesti ja suoraviivaisesti. Niin tapahtui myös sähkösuunnittelun ja -urakoinnin suhteen.

Tänään saatiin päätökseen pari viikkoa työn alla ollut vaihe, jossa tavoitteena oli löytää asiantunteva, aikaansaava ja palveleva sähkö- ja taloautomaatiosuunnittelija sekä kartoittaa samalla näille suunnitelmille toteuttava taho. Terawatt Oy teki meille ohittamattoman tarjouksen, joka sisälsi niin suunnittelun sähköjen ja EBTS-taloautomaatiojärjestelmän osata kuin myös näiden toteutuksen.

Työmaapalaveri Terawattin porukan kanssa pidetään perjantaina, suunnitelmat tulevat ensi viikon torstaiksi ja toteutusta aloitellaan varmasti jo ensi viikolla osittain.

Micken kanssa pidettiin puhelinpalaveria tänään ja kartoitettiin seuraavien viikkojen tapahtumia. Tulossa on savupiippujen pellitystä, puutavarakuorma, maalaushommia, terassien kaiteisiin tulevien rimojen toimitus, terassin edustan routaeritys ja pihan täyttöjä, yläpohjan eristystä ja riippuen siitä, että missä vaiheessa ulkoseinien sisäpuolinen levytys tehdään (päätös tästä tapahtunee perjantaihin mennessä) voi lattiavalu olla edessä jo parin viikon sisällä eli Kymppiputken pojat pääsevät porailemaan viemärien läpivienneille reikiä ontelolaattoihin ihan kohtsillään.

Jännä juttu muuten. Tuntuu kuin välillä ei tapahtuisi oikein yhtään mitään (vaikka koko ajan tapahtuukin), mutta ykskaks on kauhea tohina päällä kaikilla rintamilla ja fiilis on kuin pyörremyrskyn keskellä. Ihan hyvä vaan, että näin on – ehtii välillä vähän huokaistakin, ettei mene ”hapoilla” koko ajan.

Viikonloppuna Askon kanssa on sovittu pihahommien tekoa ja laitetaan tulevan autokatos-varastorakennuksen pohjaa askeleen verran eteenpäin eli salaojaputket ja tasoitellaan pohjaa anturaa varten. Lisäksi tehdään etupihalle ainakin osa täytöistä ja tasoitellaan pihaa talven varalle. Kaivonrenkaat pitäisi asennella paikoilleen lämpö- ja käyttövesikaivoihin myös. Onhan siinä sitä touhua taas meillekin siivoamisen lisäksi.

Ja ne häät lähestyy myös…

Advertisement

Kadonnut: sähkösuunnittelija

Kadonnut: Jouko Klaavo, sähkösuunnittelija ja toimitusjohtaja Zogen Sähkö Oy.

Mukana keskeneräiset ja puutteellisesti laaditut sähkösuunnitelmat ja rahaa.

Löytäjä saa pitää suunnitelijan ja suunnitelmat – rahat otan mielelläni takaisin.

Kuluttajaviranomaisiin on otettu jo yhteyttä, reklamaatiokin on jo tehty.

Eli suomennettuna: Zogen sähkön toimitusjohtaja Jouko Klaavo otti ja ”katosi”. Meille jäi käteen vajavaisesti tehdyt perussähkösuunnitelmat ja kokonaan puuttumaan jäi taloautomaatiosuunnitelma. Lukuisista yrityksistä huolimatta herraan ei ole saatu yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai naamatusten (viimeisimmässä tiedossa olevassa käyntiosoitteessa oli vuokralla jo joku toinen yritys).

Kirjoittelen tästä lisää, jos ja kun jotain uutta ilmenee.

Sähkö- ja taloautomaatiosuunnittelua pyöritellään nyt uuden yhteistyökumppanin kanssa kohdilleen. Kunhan hinnasta päästään sopimukseen, niin kerrotaan sitten siitä lisää.

Runko, kattotuolit ja pressuja – kuvia

Viikossa ehtii tapahtumaan paljon, kun on reipashenkiset tekijät, jotka eivät ”pienestä” sateesta ole moksiskaan. Kiitos Micke ja muu porukka taas kuluneesta viikosta!

Meillä on ”talo”. Siis ihan oikean talon muotoinen rakennelma, eikä enää mikään monttu, jossa on kasa sepeliä, harkkoja ja betonia sekä läjä putkia.

Maanantaina kävin työreissulle lähtiessä moikkaamassa Mickeä, Peteriä ja Patrickia (uusin lisäys rakennusporukkaamme) sekä rouva Osmankäämiä työmaalla. Silloin oli alajuoksujen asennus menossa ja Peter sahaili pystypalkkeja mittoihinsa. Ja hups – torstaina duunireissulta palatessa olikin sitten jo kattotuolit paikoillaan ja suurin osa ruoteistakin asennettuna! Todella vinkeä fiilis oli ajaa kotitietä ja katsella tiluksille ilmestynyttä rakennusta.

Tänään (jatkuu huomenna) ollaan koko porukalla ihmetelty uuden kotitalon muotoja ja mittoja. Rouvan maalatessa lähes koko pohjoissivun räystäsaluslaudat, keskityin minä tenniskyynärpääni kanssa siivoamaan metallivanteita, pakkausmuoveja, pahveja ja laudanpätkiä pois kuljeksimasta. Pikkuraksaaja A käytti viimeisen kesälomapäivänsä raksalla keräilemällä nauloja, värittelemällä puuhakirjan sivuja sekä piti huolta meidän aikuisten kahvitauoista. Meinasi ”kotkottaa” Mickelle seuraavan kerran herran nähdessään maahan pudonneista nauloista… 🙂

Kim piipahti työmaalla myös tänään. Vaihdettiin muutama sana tulevasta ja käytiin läpi viime viikkojen tapahtumia.

Sähkösuunnitelmakin saatiin Zogen Sähköltä valmiina muutaman iterointikierroksen jälkeen. LVI-suunnitelmatkin valmistuvat alkuviikosta, joten homma alkaa olla siltäkin osin pulkassa. Kymppiputken herrojen kanssa pidetään palaveria suunnitelmien osalta keskiviikkona ja hierotaan viimeisetkin yksityiskohdat paikoilleen.

Tämän päivän yllätyksistä ehkä suurin oli se, että torstaina illalla tilatut kattopellit olikin jo toimitettu raksalle. Peltiseppä pääsee siis heti alkuviikosta asentamaan niitä – tilaukseen laitetaan kuivaa keliä jouduttamaan asennusurakkaa. Tänään rouvan maalausintoa rauhoitteli muutamaan kertaan tiluksille osunut rapsakka sadekuuro.

Ai niin, ehdin siivouksen lomassa piipahtamaan myös paikallisessa rautakaupassakin hakemassa pohjustetta, polvisuojat, pari maaliämpäriä ja läjän siveltimiä. Terasseille tulevien rimoitusten värisävykin löytyi – Teknos Woodex Aqua Classic 1829.

Kuvia:

%d bloggaajaa tykkää tästä: