Rakennuslupa

Rakennusvalvonnasta soittivat juuri äsken ja ilmoittivat, että rakennuslupa myönnetään huomenna. Lainvoimaiseksi lupa tulee 14.6. jolloin pääsemme sitten tekemään muutakin kuin kaatamaan puita ja kaivelemaan kuoppia.

Rouva Osmankäämi lupasi tuoda Tallinnasta yhden ylimääräisen pullollisen shampanjaa tämän juhlistamiseksi.

Aloituskokousta suunnittelemaan sitten seuraavaksi.

Viikko 17

Tälle viikolle on paljon touhua tiedossa; tai ainakin siltä tuntuu. Tänään on normaalin työpäivän lisäksi tapaaminen lvi-suunnittelijan kanssa, rumpuputkien (2 x 6m) sekä suodatinkankaan (500m2) kuljetus tontille ja palaveri kaivajan kanssa. Huomenna aloitetaan tieliittymän teko ja myös eka kasetti soraa saadaan jo paikalle.

Torstaina vietetään ilta siivoten risuja pois rakentamisen tieltä, klapikonekin varmaan laulaa ja Raivuri vetää omaa sooloaan. Perjantaihin mennessä pitäisi saada rakennuslupahakemus sisälle kaupungille jotta pysyttäisiin edes jotenkin aikataulussa tämän kanssa. Käsittelyaika kun on sen 6 viikkoa vähintään.

Viikonloppuna aiomme pitää vapaata (kyllä, ihan oikeasti!) ja lähdemme Etelä-Pohjanmaalle syömään Maamon tekemiä munkkeja ja Mafan kanssa puutarhahommiin.

Kun rakennuslupa on sisässä, saatte ihailtavaksi lopulliset kuvat. Jonkin sortin pihasuunnitelmaa virittelen niiden valmistuttua myös. Paljastettakoon siitä sen verran, että kukkaloistoa ei Osmankäämistä löydy. 😉

Mukavaa viikkoa kaikille!

Pohjapiirustukset, tarjouspyyntöjä sekä rakennusvalvonta

No niin. Tästä se nyt sitten lähtee.

Pohjat lisäsin tuonne omalle sivulleen.

Sinne päivitämme uusia versioita aina, kun muutoksia tulee (toivottavasti enää mahdollisimman vähän). Käykäähän tutustumassa ja kommentoikaa joko tähän postaukseen tai sitten tuonne omalle sivulleen.

Tarjouspyynnöt lähetetty 12 talotoimittajalle – saapa nähdä kuinka moni vaivautuu tarjoamaan. Jokaiselle lähti myös tämä blogin linkki. Olipahan rypistys tuokin. Seuraavaksi sitten maaurakoitsijoiden ja muutaman suunnittelijan etsintään. Maalämpötoimittaja, porakaivon sekä jätevesisysteemin toimittaja pitäisi kaivella myös tässä jonain kauniina päivänä melko pikapuolin.

Pääsuunnittelijamme Kim kävi tänään pohjustamassa rakennuslupaa paikallisessa rakennusvalvonnassa alustavien kuvien kanssa ja sai muutamia tarkennettavia kommentteja sekä kysymyksiä mukaansa. Näihin paneudutaan asian vaatimalla vakavuudella ja hoidetaan paperit kuntoon varsinaista rakennuslupahakemusta varten. Tämä pitää sisällään mm. alustavan pihasuunnitelman. Rouva Osmankäämi laittaa siitä sitten myöhemmin tarkempaa selvitystä.

Laitoin saunan lämpiämään, olutta on.

No ehkä vielä ”hetki” vierähtää, että pääsee löylyyn, mutta kiuasta ja vesipataa ollaan haarukoitu jo sillä silmällä. Viime viikolla paikallisessa K-Raudassa pakkausteippiä ostaessa sattui silmään Harvian Legend-sarjan kiuas ja sen muotokieli puhutteli samointein. Eli saunaan tulee ehkäpä seuraavat:

Harvia Legend kiuas

Harvia-pata 50 L

Olutta tosin on jo hankittuna. Isä kävi Tallinnassa kokousreissulla reilu viikko sitten ja toi samalla koko kevättalven/kevään/kesän (no, katsotaan nyt kuinka janoista porukkaa on tyrkyllä) talkoojuomat.

Talkoisiin liittyen pyysin vakuutusyhtiöltä tarjouksen 10 hengen talkoovakuutukselle koko vuodeksi. Vähän yli 100 euroa ei ole paha hinta mielenrauhasta ja siitä, että jos jotain kommervenkkejä talkooporukalle tapahtuu, ei meillä budjetti kaadu ainakaan lääkärikuluihin.

Tänään pidettiin myös koko Team Osmankäämin ensimmäinen yhteinen tapaaminen. Rakennusluvan haku lähestyy, samoin piirrustusten valmistuminen. Sisustussuunnittelukin nytkähti askeleen ellei pari eteenpäin.

Ai niin, hyvää ystävänpäivää kaikille!

%d bloggaajaa tykkää tästä: