Koneista ja laitteista

Tässä vaiheessa pitää tehdä välitilinpäätös tilanomistajan koneiden ja laitteiden osalta. Risuja ja ruusuja siis käyttökokemuksien osalta.

Stihl MS230CBE-moottorisaha:
Eniten käytössä ollut laite – aivan ylivoimaisesti. Käyttö on helppoa ja sujuvaa – kiitos ergostartin, pikalukitusten ja ketjun kiristimen. Tankkaus sujuu myös helposti riittävän isojen täyttöaukkojen ansiosta. Nitinää tälläisen aloittelevan moottorisahan omistajan kannalta aiheuttaa teräketjun nopea tylsyminen, joka voi tietysti olla myös käyttäjälähtöistä (vai voiko muka moottorisahalla sahata väärin siten, että ketju siitä tylsyy jotenkin erityisen nopeasti?). Sahalla on kaadettu, karsittu ja pätkitty pääsääntöisesti kuusta, koivua ja haapaa hangen päällä, joten hiekalla tai kivillä ei teräketjua ole rasitettu. Ketjun on saanut vaihtaa käytännössä viimeistään kahden viikonlopun sahaamisen jälkeen. Ketjun teroittamista en ole vielä opetellut – nopeampaa on vaihtaa suoraan uusi ketju.

Pikkusen painavan oloinen tuo 230 on puiden karsintaan, varsinkin alkuun tuntui siltä – nyt on käytön myötä ilmeisesti käsivarsiin tullut sen verran jerkkua lisää, että jaksaa heilutella tuota melko sujuvasti.

Stihl FS350-raivaussaha:
Muutamana viikonloppuna koekäytetty puoliammattilaisraivuri, jossa on tehoa ja vääntöä vaikka kuinka. Painaa aika paljon verrattuna markettivehkeisiin, mutta huippuhyvät valjaat pelastaa homman reilusti plussan puolelle. Vesakko kaatuu hyvää tahtia tuollaisella vehkeellä ja metsän/niityn pohjien siistiminen on yhtä juhlaa.

Tästä vehkeestä kertynee lisää kokemuksia vappuna.

Scheppach OXT 500 -klapikone:
Itse en tätä ole käyttänyt kuin kaksi kertaa, mutta isä on kilkutellut menemään jo useamman pinokuution klapeja. Nopeamminhan riski mies tekee ensimmäisen tunnin klapeja terävällä Fiskarsin pilkkomiskirveellä, mutta tunnin jälkeen alkaa ero kutistua ja parin tunnin jälkeen veikkaan klapikoneen olevan jo reilusti edellä. Tässä on reilun 2kW sähkömoottori, joka taas vaatii vähintään 2,5mm2 jatkojohdon toimiakseen (tuli todettua viime viikonloppuna). Varmasti hintansa arvoinen laitos tämmöisessä käytössä, kun klapien määrä on vielä alle 100 kuutiota.

Kränzle 10/120HD -painepesuri:
Paras painepesuri, jota olen koskaan käyttänyt. Ei tietenkään pärjää kuumavesi- tai ammattipesureille, mutta kotikäyttöön todella pätevä laite. Runko metallia, kaikki osat vaihdettavissa ja huollettavissa itse ilman vaikeita purkutoimenpiteitä. Pitkä ja joustava paineletku, jolla yltää auton ympäri siirtämättä itse konetta mihinkään. Miinuksena ehkä pesuaineen suorasyöttömahdollisuuden esim. mattoja pestessä mäntysuopaliuokselle puuttuminen.

Painepesuria koeponnistan huomenna auton pesun merkeissä.

Muut:
Klapikonetta varten hankittiin 16A:n alakeskus ja parikymmentä metriä jatkojohtoa – näille on varmasti käyttöä myöhemminkin.

Motivaatiokämppään muuttaessa tuli hommattua uusi Boschin akkuporakonekin – käyttö on vaan jäänyt vähemmälle, mutta uskoisin, että viimeistään vuoden päästä sillekin sitten paikka ja aika löytyy.

Tietotekniikkaankin on tullut investoitua. Vaimolle hankittiin uusi 13″ MacBook Pro surffaamista ja pienimuotoista kuvankäsittelyä varten edellisen MBP:n sanottua työsopimuksensa irti. Kuvankäsittelyä pyörittämään hommasimme perheeseen Mac Pro:n, josta ei ole kuin hyvää sanottavaa: nopea, hiljainen, nopea ja sanoinko jo, että se on nopea? Lightroom ja Photoshop pyörii aivan eri tahtiin kuin läppärillä.

Valokuvaaminen on nyt valitettavasti jäänyt vähemmälle, mutta hommasin kuitenkin nkon.nl -verkkokaupasta laturin käsisalamien pienoisakuille. Lataa, purkaa, elvyttää ja testaa 1-4 AA- tai AAA-kokoista akkua tarvittaessa nopeastikin.

Autoon asennutin Brink/Thulen irroitettavan vetokoukun ja tavaroiden roudaamiseen ostin serkulta kuomullisen ison peräkärryn, jossa on lehtijouset ja iskarit – tulee erittäin kivuttomasti ja tasaisesti perässä, vaikka kuormaa olisi enemmänkin kyydissä.

Hakusessa vielä: lumilinko ja muu lumenluontivälineistö, ruohonleikkuri ja muu puutarhavälineistö – nämä toki vasta reilun vuoden päästä ajankohtaisia.

Viikon työlista

Tällä viikolla pitäisi saada taas projektia eteenpäin muutamia askelia. Omalla työlistallani on tarjouspyyntöjen läpikäymistä ja analysointia. Lisäksi rakennan kiuas- ja keskuspölynimurivertailua. Iv-koneistakin täytyisi vertailu tehdä, mutta koska osaamista ja ymmärrystä näiden laitteiden suhteen ei löydy lainkaan, jää tuo projekti Oton kontolle.

Maa-ainestoimittaja on selvillä. Konevuori Oy teki edullisimman tarjouksen ja heidän toimipisteensä sijaitsee lisäksi varsin lähellä rakennuspaikkaamme joten kuljetuskustannukset jäävät vähäisiksi.

LVI-suunnittelun osalta tilanne on vielä kesken, koska piirrustukset menivät uusiksi. Sama koskee myös sähkösuunnittelua. Sähkösuunnittelusta emme tarvitse kuin perussuunnittelun. Valaistussuunnitelma tulee Studio Lillehammerilta ja taloautomaation osuus EBTS:n kautta. Urakoitsija varmaankin selviää suunnittelupäätösten jälkeen; mahdollisesti niputamme kaiken samalle firmalle jotta tiedonkulku varmistuu tehokkaaksi.

Tärkein, eli talotoimittajan / urakoitsijan valinta on vielä pahasti kesken. Potentiaalisia ehdokkaita on, mutta mutta mutta… Eiköhän asiaan saada selvyys tällä viikolla.

Keskiviikkoilta on varattu tontin siivoukselle sekä puiden merkkailulle. Viikonloppuna on perinteiset Otonpäivän Grillibileet, jossa olisi tarkoitus saada näkyvää jälkeä aikaan. Tämä tarkoittaa useampaa sahaa laulamassa = vaarana tammien kaataminen. Tämän vuoksi aion naruttaa tammirykelmät ja muut tarpeelliset puut, koska koko ajan ei voi olla vahtimassa muiden tekemisiä. Itse aion olla raivaussahan kahvoissa joten toiveissa on saada myös ”saareke” siistittyä. Tuolta alueelta löytyville kannoille ja kiville uuden kodin etsiminen onkin sitten aivan toinen juttu; tässä joutunee vuokraamaan Bobcatin vielä juhannuksen tienoilla…

Ja niin, löytyihän lumien alta muuten kolme rajapyykkiäkin! 😀 Enää pohjois- ja länsirajat puuttuvat.. Nämä saadaan paikoilleen lohkomisen yhteydessä myöhemmin kesällä. Täytyy toivoa ettei kovin montaa puuta kaadu naapurin puolelta. 😉

Viikonloppuna näimme muuten tontilla muutaman sitruunaperhosen ja eilen ryteikössä raahustaessani törmäsin hyttysiin. Tästä se lähtee.. Ja niin, naapurin isäntä kertoi nähneensä etelärinteellä myös kyypariskunnan. Ei kiva . 😦

Kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneiden sekä eteisen kaapistotoimittaja on varmistumassa Tank Indooriksi. Myöhemmin tulee kuvia ratkaisuista ja materiaalivalinnoista.

Täytyykin muuten päivittää tuota yhteistyökumppaniluetteloa..jälleen yksi kohde todo-listalle.. 😀

Mukavaa ja työntäyteistä viikkoa kaikille!

Sähköä ilmassa

Sisustusjuttujen lisäksi on tapahtunut myös muuta.

Lähetin paikalliselle sähköyhtiölle tilauksen rakennusaikaisesta sähköliittymästä. Asennusajaksi arvioitiin yhdessä pääsuunnittelijan kanssa projektiaikataulussa vko 24.

Ostin serkulta tarpeettomaksi jääneen peräkärryn (ison sellaisen – pituutta on 3,5m) ja tänään olen haarukoinut vetokoukun asennusajankohtaa autoon. Jonkun aikaa käytettyjen pakettiautojen tarjontaa kartoitettuani tulin nopeasti siihen lopputulokseen, että rakennusaikaisiin tavarankuljetustarpeisiin on kaikkein fiksuin ratkaisu hommata riittävän suuri peräkärry kuomulla ja asennuttaa vetokoukku autoon. Kärryllä on varmasti käyttöä myös rakennusajan jälkeen ja kokonaiskustannukset jäävät pienemmiksi kuin jonkun vm -83 Hiacen hankkimalla (verot, käyttömaksut, vakuutukset, huollot, renkaat…).

Aikuisten leluja

Aiemmassa postauksessa tuli mainittua Stilhin sahoista.. Tänään sitten kävin hakemassa uudet kaverit mukaan menoon; Stihl FS350 raivaussaha, Stihl MS230CBE moottorisaha, Fiskars kaatorauta ja Stihl Isäntäkypärä. Näillä luulisi myös isomman puuston antavan periksi. Vielä on hankintalistalla viiltosuojahousut sekä -hanskat.

Huomenna sitten alkaa. Menossa mukana Otto, Osmankäämi, Mikko ja Tyttö. 🙂 Tavoitteena saada kaatuville tukeille raivattua varastointitila ja muutenkin siistittyä kulkureittejä, jotta itse kaato ja karsinta ja siirtely sujuisivat helpommin. Mitä muuta voikaan odottaa logistikoilta…

Työpäivän päätteeksi vietetään Motivaatiossa minituparit talkoolaisten kanssa.

Ai niin, siniset muuttolaatikot palautettu takaisin muuttofirmaan ja muutamat verhotkin ripustettu Motivaatioon Oton toimesta. Osmankäämi on keskittynyt lähinnä pikkuneidin viihdyttämiseen sekä perusarjen pyörittämiseen. Onni on aikaansaava puoliso.

Reilun viikon kuluttua on sovittu treffit Laattapisteen showroomissa Lillehammerin neitojen kanssa ja lisäksi tavoitteena on ensi viikon aikana saada tarjouskirjelmät lähetettyä maansiirtofirmoihin. Suunnittelua, suunnittelua, suunnittelua. Koska päästään töihin?!

%d bloggaajaa tykkää tästä: