Kaappi ja sen paikka

Tai itseasiassa aika monen kaapin paikka.

Akkuporakone sai kyytiä ja kiintokalustetetris venytti meillä raksapäivän pituuden 10 tuntiin. Tosin käytiin moikkaamassa Mickeä ja Petskiä Porvoossa Kokonhallissa pidetyillä messuilla, juteltiin Spigotin Teemun sekä Terawattin Mikon kanssa mukavia ja pällisteltiin muutenkin menoa noin tunnin ajan.

Niin. Mitä saatiin aikaan? Pikkuraksaaja-A:n makuuhuoneessa sekä työhuoneessa on nyt kiintokalusteet asennettuna – säädöt vielä uupuu ja jossain kadoksissa on vielä kaappien vetolaatikoiden kahvat. Eiköhän ne jostain vielä ilmaannu – tavalla tai toisella.

Päivän päätteeksi veivattiin kaappirungot oikeille paikoilleen niin keittiössä kuin kodinhoitohuoneessa. Auttoi huomattavasti hahmottamaan tilaa, säilytystilojen määrää sekä mieltämään kulkureittejä varsinkin keittiössä. Josta muuten tulee hieno. Älyttömän hieno.

Domuksen kiintokalusteasennukset on kyllä ihan naurettavan helppoja, kunhan ensin keksii miten homma pitää tehdä. Vaikkei ikeatyylisiä numeroituja ohjeita olekaan, niin käytettävien asennustarvikkeiden määrä on todella pieni (3 osaa: ruuvi, hyllykannatin ja sen vastakappale), toimituksen mukana tulleen kaapiston naama- ja leikkauskuvan avulla voi helposti havainnollistaa asennettavien osien paikoituksen ja osissa olevat tarrat kertovatkin sitten mihin kaappiin mikäkin osa kuuluu. Tai ainakin suurimmalta osalta näin. Meiltä puutttui monesta osasta kooditarra kokonaan, joten oli melkoisen haastavaa etsiä puuttuvaa kattolevyä noin sadan muun kalustelevyn joukosta. Varsinkin, kun kaappien osat olivat sekaisin eri lavoilla, vaikka pakkaussysteemin perusteella oletimme, että yhdellä lavalla on yhden huoneen kaapistojen osat. No, ei ollut, ei. Hetken aikaa piti lueskella eri osien kooditarroja, käyttää mittanauhaa ja insinöörilogiikkaa (vaimollakin alkaa tuo logiikka sujua jo ihan hyvin… 😉 ) ja tetris alkoi sujua varsin mallikkaasti. Kuten kuvista voi päätellä.

Huomenna jatketaan kaappitetristä. Vuorossa kodinhoitohuoneen liukuovikaapisto ja jos ehditään, niin jatketaan vastakkaisella seinällä työtason alapuolisilla kaapeilla.

 

Lisää valmista – laminaattia lattiassa

Pikkuraksaaja-A:n huoneen lattialle oli ilmestynyt tänään laminaatti. Hienolta näytti. Tänään oli ohjelmassa käytävän seinän maalaus toiseen kertaan ja pienen väärinkäsityksen Domuksen, meidän ja Lillehammerin kesken, kaikkien liukuovikaapistojen taustojen maalaus ensimmäiseen kertaan. Jotenkin mennyt ajatukset ristiin sen suhteen, että kaapistojen taustatkin on maalattavien listalla ja kun niitä ei oltu vielä maalattu, niin nyt oli jo korkea aika. Kiitos Mickelle varmistuksesta!

Muuten Micke on ahkeroinut lattiapintojen kimpussa. KHH:n lattia on nyt siis laatoitettu ja saumattu. Päärakennuksen kylppärin lattialle on vedelty vesieristeet ja huomenna alkaa sitten laatoitus siellä – laatoituksen lomassa Micke lupasi saumata teknisen tilan lattian.

Forsblomin Kim oli käynyt pyörähtämässä työmaalla ja asennellut kiuasta sekä vesipataa paikoilleen. Pieni putken pätkä pitää lisätä vielä kiukaan hormiliitosputkeen, jotta savukaasut menevät varmasti oikeaan paikkaan. Huomenna luulisin että on valmista tällä saralla. Muuten Kim oli touhunnut sitten jo takan pinnoituksen kanssa ja tasoittanut takan hyllykön sisustan sekä toisen päädyn.

Rouva ynnäili yhteen tarvittavien lattia- ja vuorilistojen määriä, huomiselle jäi vielä selvitettävää nurkkalistojen määrät. Melkoinen määrä näitäkin tulee maalattavaksi.

Huomenna on luvassa illalla lisää maalausta (ne loput puuttuvat liukuovikaapistojen taustat) ja siivousta lisää. Jossain välissä pitäisi ehtiä pesemään kiuaskivetkin (roudattiin eilen saunalle samoin kuin löylyhuoneen ovikin).

Domuksesta puheenollen, sain soiton kuljetusjärjestelijältä, joka ilmoitti, että kiintokalustekuorma pätkähtää pihaan perjantaina klo 15 ja 16 välillä. Vapaaehtoisia kantamaan? Perjantai-illan salitreenin sijaan heilumaan meille? Anyone? No, olemme itse paikalla ja jumppaamme kaapistot sisälle tavalla tai toisella.

Tässä pari kuvaa tältä päivältä. Huomenna taas telan varteen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: