Lisää kaappeja ja kivet kiukaassa

Tänäänkin oli pitkä päivä.

Lumitöitä sai tehdä heti aamusta, mutta päästiin sitä sitten ihan kasaamaan kaappejakin. Kodinhoitohuoneen liukuovikaapisto on nyt melkoisen äheltämisen ja mutinan jälkeen kunnialla kasassa. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ollut, mutta jalat asensin kahteen kertaan, kun ei ajatus oikein pysynyt tekemisen vauhdissa mukana. Toinen äheltämistä aiheuttanut juttu oli kaapiston katon tiukahko sovite (ulkoseinän puoleisessä päädyssä jäi kattolevyn ja sisäkaton väliin noin 3mm).

Hermoja lepuutin sitten hetken auringon lämmössä terassin rappusilla (saatoin ihan hetkeksi jopa sulkea silmätkin – mitään en kyllä tunnusta, jos joku asiasta kysyy…) ja latomalla kivet kiukaaseen. Saunan lasiovikin ähellettiin rouvan kanssa paikoilleen. Katsotaan nyt, meneekö asennus uusiksi, kun Micke näkee lopputuloksen…

Oven asennuksen ja kivien ladontaan vauhtia sai aikaan perjantaina työmaalla piipahtanut Kymppiputken Timppa, joka lupaili meille joulun ensi viikoksi – vedet ja viemärit kytketään silloin! Eli jos kaikki menee kuin elokuvissa, niin ensi viikonloppuna olisi jopa mahdollisuuksien rajoissa päästä omaan saunaan saunomaan! Sitä odotellessa.

Tältä päivältä kaikki kolme kuvaa.

 

Kaappi ja sen paikka

Tai itseasiassa aika monen kaapin paikka.

Akkuporakone sai kyytiä ja kiintokalustetetris venytti meillä raksapäivän pituuden 10 tuntiin. Tosin käytiin moikkaamassa Mickeä ja Petskiä Porvoossa Kokonhallissa pidetyillä messuilla, juteltiin Spigotin Teemun sekä Terawattin Mikon kanssa mukavia ja pällisteltiin muutenkin menoa noin tunnin ajan.

Niin. Mitä saatiin aikaan? Pikkuraksaaja-A:n makuuhuoneessa sekä työhuoneessa on nyt kiintokalusteet asennettuna – säädöt vielä uupuu ja jossain kadoksissa on vielä kaappien vetolaatikoiden kahvat. Eiköhän ne jostain vielä ilmaannu – tavalla tai toisella.

Päivän päätteeksi veivattiin kaappirungot oikeille paikoilleen niin keittiössä kuin kodinhoitohuoneessa. Auttoi huomattavasti hahmottamaan tilaa, säilytystilojen määrää sekä mieltämään kulkureittejä varsinkin keittiössä. Josta muuten tulee hieno. Älyttömän hieno.

Domuksen kiintokalusteasennukset on kyllä ihan naurettavan helppoja, kunhan ensin keksii miten homma pitää tehdä. Vaikkei ikeatyylisiä numeroituja ohjeita olekaan, niin käytettävien asennustarvikkeiden määrä on todella pieni (3 osaa: ruuvi, hyllykannatin ja sen vastakappale), toimituksen mukana tulleen kaapiston naama- ja leikkauskuvan avulla voi helposti havainnollistaa asennettavien osien paikoituksen ja osissa olevat tarrat kertovatkin sitten mihin kaappiin mikäkin osa kuuluu. Tai ainakin suurimmalta osalta näin. Meiltä puutttui monesta osasta kooditarra kokonaan, joten oli melkoisen haastavaa etsiä puuttuvaa kattolevyä noin sadan muun kalustelevyn joukosta. Varsinkin, kun kaappien osat olivat sekaisin eri lavoilla, vaikka pakkaussysteemin perusteella oletimme, että yhdellä lavalla on yhden huoneen kaapistojen osat. No, ei ollut, ei. Hetken aikaa piti lueskella eri osien kooditarroja, käyttää mittanauhaa ja insinöörilogiikkaa (vaimollakin alkaa tuo logiikka sujua jo ihan hyvin… 😉 ) ja tetris alkoi sujua varsin mallikkaasti. Kuten kuvista voi päätellä.

Huomenna jatketaan kaappitetristä. Vuorossa kodinhoitohuoneen liukuovikaapisto ja jos ehditään, niin jatketaan vastakkaisella seinällä työtason alapuolisilla kaapeilla.

 

Kantamista

Tänään on roudattu.

Aamulla kärryn kanssa Sarja-Maalaamolle noukkimaan maalatut ovet ja karmit matkaan ja kohti raksaa.

Raksalla ohjelmassa jään poisto pihatieltä, jotta Domuksen auto pääsisi kunnialla mäen ylös ulko-ovelle saakka, sisäovien roudaus ja odottelua. Micke laatoitti päivällä pikkuvessan ja Petski veteli silikonit kodinhoitohuoneen ja teknisen tilan laattojen reunoile. Toki viimeisteli ensin makuuhuoneen laminaattiasennuksen loppuun. Laattapaketeista oli löytynyt jokunen kiero laatta, joista laitan viestiä kyllä eteenpäin Laattapisteelle. Saavat kertoa siellä viestiä eteenpäin ”Luigille” Italiaan…

Neljältä pärähti pihaan ensin Domuksen teippauksin varustettu pakettiauto, josta kannettiin sisään kaikki työtasot ja päätylevyt sekä pari kaappirunkoa ja heti perään kuorma-auto, jossa olikin sitten pelkästään meille tulevia kiintokalusteita lattiasta kattoon ja keulasta aivan perälautaan saakka.

Pari tuntia myöhemmin oli koko auto kannettu tyhjäksi ja osat jaoteltu suurin piirtein oikeisiin huoneisiinkin.

Nyt on takki aikas tyhjä. Huomenna aloitetaan heti aamusta kasaaminen ja asennus, käydään jossain välissä varmaankin taas kaatopaikalla sekä lisäksi messuilla moikkaamassa Mickeä ja Petskiä. Ja ehkä vielä kasataan ja asennetaan lisää sitten illasta.

Kuvia.

PS. Keittiöstä tulee ihan törkeän hieno!

Ekat luonnokset keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta

Nyt on ensimmäiset hahmotelmat keittiöstä sekä kodinhoitohuoneesta nähty. Ainakin saarekkeen kiintokalusteet saadaan 800-moduuleina! 😀 Lisäksi keittiön ikkunaa siirretään hiukan, niin saadaan paremmin maisemat kohdilleen. Viinikaappi siirretään suosiolla ruokailutilaan. Tuosta tulee todella hyvä. Muutoksia ei juurikaan tarvitse tehdä. 🙂 Sama juttu KHH:n osalta, eli juuri mitään ei tarvitse muuttaa. Mahtavaa!

Seuraavalla kerralla katsotaan varmaankin laattoja ja lattioita. Pikkuneitikin sai kerrottua mielipiteensä selkeästi ja varmasti – kuulemma tulee äitiinsä. 😉 Oli tosi kiva huomata, että tyttö on miettinyt juttuja ja pystyi perustelemaan miksi haluaa juuri niitä asioita, jotka listalle kerättiin. Eräänlaisena palkkiona tämänpäiväsestä jaksamisesta puolentoista tunnin palaverissa ostin neidille Hama-helmiä ja nyt niiden parissa onkin askarreltu koko iltapäivä. Sopivat paremmiin pienille sormille kuin minun nakeilleni. 🙂

Huomenna saadaankin minun vanhempani kylään – mukava päästä näyttämään uunituoreet keittiöluonnokset.

Kivaa viikkoa kaikille!

%d bloggaajaa tykkää tästä: