Joko on joulu?

_DSC4761

 

Tätä joulua on odotettu kuin kuuta nousevaa useammassakin mielessä. Tämän joulun odotukseen kiteytyy oikeastaan koko meidän rakennusprojektin kulku. Joulunaika on tullut ja mennyt melkoisessa tohinassa viimeiset kaksi vuotta – ensin suunnitellessa ja pähkäillessä, sitten kanniskeltiinkin jo kipsilevyjä. Joten tämä kuluvan vuoden joulun odottelu on ollutkin sitten jotenkin outoa, kun ei ole ollutkaan ”mitään” touhuttavaa.

Tai no. Niitä jouluvalmistelujahan tässä on touhuttu koko viikko. On käyty kaupoissa hankkimassa sitä sun tätä, siivottu sauna kirjaimellisesti katosta lattiaan (”joku” unohti mm. imuroida katot ja seinät paneloinnin jäljiltä… Siis minä.), tehty lumitöitä enemmän kuin laki sallii ja lääkäri määrää (toisaalta ei ole tarvinnut käydä lenkillä tai suunnitella punttisalireissuja), kannettu kuusi sisään ja kaikkea muuta pientä siinä sivussa. Huomiselle jäi päärakennuksen imurointi ja kuusen koristelu. Yhtä kaikki, kovin erilaista ja sellaisenaan erittäin rentouttavaa touhua kuin parina aikaisempana vuonna.

Nyt saakin siis jo joulu tulla. Tuokohan pukki mitään kivoja lahjoja?

Oikein rauhallista ja antoisaa joulua kaikille blogin lukijoille!

Tietoa kirjoittajasta

Otto.

Vajaa nelikymppinen insinööri rakennuttaa, harrastaa ja urheilee.

Yksi vastaus artikkeliiin “Joko on joulu?”

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s