Hakusanoja viimeisen kuukauden ajalta

Vaikka nämä statistiikkajutut ovatkin tylsiä, niin antavat ne kuitenkin kuvaa siitä, miksi tänne meidän blogiin eksytään. Hakukoneiden kautta meille on tultu seuraavien hakusanojen myötä (käyttömäärien mukaisessa järjestyksessä):

hiertopinnoite 430

Weberin hiertopinnoite, jota meillä on käytetty takan sekä saunarakennusen tulimuurin pinnoitukseen. Sävy Y009. Mukavan elävä pinta.

työmaakoppi

Hankittiin Huurre Uretan valmistama käytetty lasikuitupintainen ja polyuretaanivaahdolla eristetty, sähköillä varustettu työmaakoppi rakennusaikaiseen työkalujen varastointiin sekä taukotilaksi. On tällä hetkellä myynnissä.

hieno makuuhuone kaappi

Päämakuuhuoneessa meillä ei ole kaappia ollenkaan – vain sänky, yöpöydät ja matot lattialla, vaatesäilytys on hoidettu isolla vaatehuoneella. Työhuone sekä toinen makuuhuone on varustettu Domuksen liukuovilla varustetuilla kiintokalusteilla.

ikkuna vuorilauta malleja

Tehty meillä ilman mitään turhia krumeluureja tai pitsileikkauksia tai -kuvioita. Suoraa 90mm leveää lautaa.

pengerrys louhe

Louhetta tuli useampi sata kuutiota pihalta. Sillä on pengerretty etupihaa sekä pihatien reunat. Jonkun verran louhetta tulee kasailtua seinän vierustoille sekä pihalle kulkuväylien reunoille, mutta aika näyttää tarkemmin, miten ja missä määrin. Pengerrystä tehtiin isompien kivien ja lohkareiden osalta konevoimin alkukesästä 2012 ja hienosäädettiin käsipelillä pienemmillä kivillä samassa yhteydessä sekä pitkin kesää. Pengerrysten viereen tuleva täyttö kannattaa tehdä samassa yhteydessä – on huomattavasti helpompaa.

schuko ikkunat

Olohuoneen sekä reuokailutilan isot ikkunat ovat Schukoja. En vaihtaisi pois mistään hinnasta. Pesemiseen en ole vielä uskaltautunut.

laatoitus kodinhoitohuone

10×10 keskiharmaa matta laatta. Sauma Keracolor 110.

kuistin katto

Pääoven kohdalla 603X maalattua lautaa. Naulattu ruoteisiin. Ei luukkua.

mitä mieltä saunan lauteiden vahaaminen

Saunan lauteiden vahaaminen oli meille itsestäänselvyys. Värisävyn kanssa hieman arvottiin, mutta päädyttiin Bloomin Hiili-sävyyn.

ampiaisvaahto

Ex-rivitaloasunnossa käytin menestyksellä Esbaun ampiaisvaahtoa kertaalleen. Osmankäämissä en ole vaahtoon vielä turvautunut – Raidilla on päästy ihan yhtä hyvään lopputulokseen.

eteisen valaisin

Led-spotteja katossa. Katsotaan, jos jossain välissä asentaisi jemmassa olevan Tolomeo Midin johonkin seinälle tunnelmavaloksi.

rocher wood asennettuna

Asennus meni meillä suoraan vesieristetyn laatoituksen päälle metallisten säädettävien seisontajalkojen päälle. Turvaetäisyydet asennusohjeen mukaisesti ja hormiliitos kiukaan päältä yhdellä mutkalla suoraan muurattuun hormiin. Mitään erillisiä suojaetäisyyden pienennyspeltejä tai suojia ei ole käytetty. Lämpiää pienellä määrällä (sytytyspesällinen + 1 pesällinen lämmitykseen) puuta.

rr23 sävy

Tumma harmaa, jota meillä konesaumattu pelikatto sekä osa ulkoverhoilusta ja kaikki ikkunoiden ulkopuoliset vuorilaudat. Sadevesirännit sekä syöksyputket ja nurkkalaudat samoin.

ampiaispesiä ulkoverhouksen välissä

Onneksi ei meillä ainakaan vielä. Toistaiseksi ollaan häädetty pari pesää terassilaudoituksen välistä.

sokkelin slammaaminen

Tehty jo aikoja sitten viime kesänä perustusten teon yhteydessä. Käsittääkseni kaksi kerrosta ja meillä ei käytetty värillistä laastia. Maalataan joskus sitten, jos siltä tuntuu.

terassin kaiteet

54x54mm salmiakkirimoitusta, joka on vedetty nippuun 2×2″ rimoilla sekä 4×4″ palkeilla. Palkkien päähän tehtiin hatut. Kaikki käsitelty Woodex Aqua Classicilla, sävy 1829.

kivikko sävy saunaan

Saunan löylyhuoneessa on katto sekä seinät kuusesta höylättyä sormipaneelia. Pesuhuoneessa katto on samaa materiaalia. Sävyksi valitsimme Supi Saunasuojan sävyn Kivikko, joka kuusen kanssa taittaa vihreään, vaikka onkin purkissa sekä heti maalattuna harmaa. Rauhoittava ja totuttelun jälkeen varsin onnistunut sävy saunaan.

pilarin raudoitus

Joo. Sinne pitää laittaa rautaa, ei kestä muuten.

terassin valaistus

Seinällä ylös ja alas valaisevat sylinterin muotoiset valaisimet sekä nurkissa Gutterit. Valasitussuunnitelmassa tarkemmin.

terassi otsalauta

Kannattaa maalata ainakin kertaalleen ennen kuin sen asentaa paikoilleen. Kysykää vaikka rouvalta.

zen petsivaha

Tosi hyvä pintakäsittelyaine. Helppoa työstää, menekki suhteellisen pientä ja sävyt modernit. Saunatuvan seinä sekä katto on käsitelty sävyllä Tatami. Ei sovellu märkiin tiloihin.

sauna ledit ylälauteen etureunaan

Cellon kuituvalot (ei ledit) laitettiin meillä ylälauteen etureunaan valaisemaan alalaudetta. Jos puusaunassa tarvitaa yhtään lisää valoa, voi sen tuoda mukaan kynttilällä tai laittamalla pari klapia kiukaan pesään. Sytytyshommat sitten vaikka otsalampulla.

kodinhoitohuoneen kaapistot

Domusta. Paljon, jottei lopu ihan heti kesken.

Tietoa kirjoittajasta

Otto.

Vajaa nelikymppinen insinööri rakennuttaa, harrastaa ja urheilee.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s