Sormipaneelia, selkäjumi sekä suihkut

Viikonloppu on vierähtänyt pääsääntöiseti mukavissa merkeissä.

Perjantaina singahdettiin töiden jälkeen kantamaan sisälle pihalle ilmestyneet mäntysormipanelit lämpiämään lauantain käsittelyurakkaa varten. Lisäksi sisälle kannettiin auton paksista pikkuvessan seinälaatat. Loppuun vähän lumitöitä ja siivousta. Lauantaina sitten aamupalan jälkeen kohti raksaa ja maalisuti kouraan – saunan löyly- ja pesuhuoneen panelit tuli käsiteltyä kertaalleen. Siivousta ja roskien kantamista peräkärryyn ja upean aurinkoisen pakkaskelin ihastelua olohuoneen ikkunoista.

Lauantaina illalla käytiin juhlistamassa ystäväpariskunnan kanssa allekirjoittaneen syntymäpäiviä Ravintola Lasipalatsin Bliniviikoilla ja syötiin itsemme ähkyyn saakka täyteen herkkuja. Kiitos seurueelle – oli todella mukava ilta!

Tänään aamulla ei sitten homma alkanutkaan ihan yhtä ”notkeasti” kuin lauantaina. Kyse ei ollut tällä kertaa illalla nautitun viinin aiheuttamasta jälkibitterisestä olotilasta, vaan alaselkä (lue pakaralihas) oli totaalijuntturassa ja istumisesta, saati mistään töiden tekemisestä ei puhettakaan. Rouva onneksi oli työkunnossa ja ansiokkaasti kävi siirtämässä kuivuneet sormipaneelit pinolle, käsitteli uuden satsin sekä otti muutamia kuviakin siinä touhutessaan. Nyt pääsee Micke sitten paneloimaan saunaa ja ensi viikolla päärakennuksen pesuhuoneen kattoakin.

Tänään on ilta vietetty metsästämällä suihkuja. Valinta oli lopulta melkoisen helppo, koska valinnan varaa ei ollut kovinkaan paljoa. Speksien ollessa:

  • yläsuihku
  • käsisuihku
  • juoksuputki
  • tyylikäs ulkonäkö
  • kohtuullinen hinta

vaihtoehdoiksi jäivät Hansgrohen Croma 100 tai Damixan Akita. Kokonaishintaeroa näillä on alle 200e (meille tulee saunan pesuhuoneeseen 2 suihkua ja päärakennukseen yksi – yhteensä siis kolme), joten valinnan voi tehdä käytännössä puhtaasti ulkonäön perusteella. Valinta kallistui Hansgroheen.

Kuva pro.hansgrohe-int.com.

Saunalle 1 kpl Croma 100 juoksuputkella
Saunalle 1 kpl ja päärakennuksen kylppäriin 1 kpl ilman juoksuputkea

Ensi viikolla luvassa on lisää sormipaneelien käsittelyä Supi-saunasuojalla, lumitöitä toivottavasti vähän vähemmän kuin tähän saakka, ruiskutasoitelaitteiden ihmettelyä ja lisää valaisinasennuksia Micken, Oskarin ja Petskin toimesta. Kuluneella viikolla oli kattoon ilmestynyt runkokotelot niin keittiön, ruokailutilan ja vaatehuoneen ”valoviiruille” kuin olohuoneen valokehälle. Olohuoneen osalta oli ilmassa jopa käsinkosketeltavaa jännitystä, kun osa valaisimen osista oli unohtunut Xal:n tehtaalle ja Micke pähkäili useampaan otteeseen, että miten ihmeessä näistä osista oikein saadaan aikaan kokonainen valaisin. No, Vikke Tecluxilta hoiti homman kunnialla kotiin ja järjesti puuttuvat osat lentorahdilla työmaalle ja asennushommat saatiin kunnialla vietyä loppuun. Micke ja Oskari ovat konjakkinsa ansainneet!

Loppuun pieni kuvakollaasi kolmen päivän ajalta. Olkaa hyvät!

Advertisements

Tietoa kirjoittajasta

Otto.

Vajaa nelikymppinen insinööri rakennuttaa, harrastaa ja urheilee.

3 vastausta artikkeliin “Sormipaneelia, selkäjumi sekä suihkut”

  1. Hii, kiitos hienosta blini-illasta sankarille ja punatukkaiselle!

    Sitten toivotaan herran iskiasvaivoille pikaista paranemista ja yhtä hyvää rakennusvauhtia jatkossakin, niin ehditään vielä nauttimaan voiparsatkin. =)

    PS. Suihku näyttää erinomaiselta.

  2. Sympatiat selkäjumiin…samassa olotilassa olen(pohjanmaalla tavataan sanoa P*e tämmöisissä tilanteissa).Mihin laitatte sormipanelia? Kattoon/seinään? Sormipaneli on tosi nättiä ja mietimme kovasti minne sitä oikein laittaisi. Ehkä saunan ja pesuhuoneen kattoon. Tuo harmaa on hieno väri!

    1. Kiitos Kirsi ja pikaista paranemista! Muista venytellä pakarat, takareidet ja reiden sivut – auttoi ainakin vähän minulla akuuttiin vaivaan.

      Sormipanelit tulee saunalla löylyhuoneen seiniin ja kattoon, pesuhuoneen sekä saunatuvan kattoon. Päärakennuksessa sormipanelia tulee pesuhuoneen kattoon.

      Nyt lääkäriin hakemaan nappeja ja saikkua selästä.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s