Lisää tunnustuksia

Kutimessa-blogin Ilona laittoi meille tunnustus-meemin. Edellisestä onkin hetki aikaa, joten tässä tulee:

Tarkoitus on:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Jätän kohdat 2 ja 3 tylysti väliin ja en jaa tätä eteenpäin, mutta ne kahdeksan satunnaista asiaa:
1. Nykyään olen lähes päivittäin puku päällä töissä.
2. Muutan takaisin syntymäkaupunkiini lähes 40 vuoden jälkeen ensi keväänä.
3. Pidän luumukiisselistä. Ja ylipäänsä kiisseleistä – mansikkakiisseli kermavaahdolla, nam!
4. Värillä ei ole väliä, kunhan se on musta. Tai valkoinen. Tai punainen. No okei, harmaakin tietysti menee. Ja muutama ruskean sävy myös.
5. Sauna, sauna ja sauna. Siinä kolme tärkeintä asiaa, joita odotan eniten uudessa kodissa.
6. Roomassa pitää käydä taas uudestaan. Samoin Pariisissa.
7. Pidän autolla ajamisesta, vaikkei se nykyään vallalla olevan mielipideilmaston mukaan olekaan suotavaa. Hektisten työpäivien ja muun touhuamisen lomassa autossa istumisessa saa aikaa itselleen ja lepuutettua hermojaan – kunhan lähtee pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja pitäytyy poissa isoilta valtaväyliltä. Pikkuteitä on mukava kurvailla!
8. En pidä häistä – en ole koskaan pitänyt, en tosin osaa sanoa miksi. Omat häät olivat toisaalta niin erilaiset kuin yhdetkään häät, joissa olen aiemmin ollut, että niissä oli oikein mukavaa!
Huomenna onkin luvassa sitä pään tyhjennystä auton ratin takana koko päivän, joten raksalle ehtii vasta keskiviikkoiltana. Sen jälkeen sitten seuraavaksi raksailua on vuorossa lauantaina koko perheen voimin.
Kiitos siis tunnustuksesta Ilonalle ja oikein mukavaa maanantaita kaikille!

Tietoa kirjoittajasta

Otto.

Vajaa nelikymppinen insinööri rakennuttaa, harrastaa ja urheilee.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s