Kuvia raksalta

Kävin heittämässä eilisen Tallinnan K-Rautakeikan ostokset raksalle tänään työreissun lomassa ja napsin pari kuvaa. Saunan piippua viimeisteltiin, sähköputkia vedettiin ja muutakin touhua oli vaikka ja kuinka. Sattui sopivasti Tecluxin kuormasta uupunut valaisinkin saapumaan samaan hässäkkään, kun olin pällistelemässä mitä ja missä vaiheessa tapahtuu.

Budjettia pyöriteltiin rouvan kanssa tänään illalla ja kyllähän se niin on, että pitkäksi menee tehtiin oikeastaan ihan mitä tahansa. Rakentaminen on kallista ja yllättäviltä menoilta ei oikein voi välttyä. Käydään tämä kuvio ensin tarkemmin läpi je veivataan sitten erittelyä näkysälle, kunhan on kaikki eurot korvamerkittynä oikeisiin kohtiinsa.

Tallinnasta saatiin ilman mitään ylimääräisiä tinkaamisia kaikki sisämaalit noin puoleen hintaan verrattuna kotimaiseen K-Rautaan. Samalla reissulla tuli hankittua baarikaappiinkin hieman täytettä – viskivaranto oli ehtinyt huveta huolestuttavan pieneksi, samoin rommia oli enää vain liraus pullon pohjalla, Campari oli täysin loppu.

Asko on tehnyt vierasautopaikat jo melkein valmiiksi sekä kaivellut autokatos-varastorakennuksen pohjan louheet ylös ja siirtänyt ne etupihalle odottamaan kevättä ja kiviaitatalkoita. Micke oli tehnyt koeponnistuksen säleikköasennuksesta ja sellaista meille sitten tulee kuistille pääoven viereen, KHH:n ulko-oven suojaksi sekä terassin kaiteiksi sekä päärakennuksen, että saunarakennuksen terasseille. Pintakäsittelykerroksia tulee ainakin kaksi tuon sahalta valmiina tulleen päälle – tosin vasta ensi kesänä kunhan kelit antavat myöden.

Lattiavalu on 7.12. ja sisäseiniä päästään tekemään toivottavasti jo ennen joulua. Se valmistuu ihan käsiin…

Ja nyt ne kuvat.

Advertisements

Tietoa kirjoittajasta

Otto.

Vajaa nelikymppinen insinööri rakennuttaa, harrastaa ja urheilee.

4 vastausta artikkeliin “Kuvia raksalta”

  1. Mielenkiinnosta utelen, että haitteko muutakin raksatavaraa kuin pelkät maalit Tallinnasta?
    Itse olen miettinyt, että onkohan tapettien hintataso millainen lahden sillä puolen… Olen menossa ensi kuussa viikonloppureissulle Tallinnaan, tosin matkavarustukseen kuuluu korkokengät ja matkalaukku eikä siihenkään mahdu enää juuri mitään meidän baarikaapin täydennyskonjamiinien lisäksi. Mutta eihän muutama tapettirulla paljoa paina 😀

    1. Pari puukkoa otin matkaan. Unidrainit oli tarkoitus ostaa, mutta niitä ei ollut hyllyssä – vain toimitusmyyntinä.

      Seuraavalla kerralla otetaan varmaankin sitten laattojen kiinnitykseen ja saumaukseen tarvittavat laastit ja jotain muuta tarvittavaa. Tapetteja ei ehditty katselemaan tällä kertaa.

      Kannattaa kyllä olla sitten etukäteen yhteyksissä ja varmistaa hinta- ja saatavuustiedot. Meillä tuli hieman turhan hoppu näiden hankintojen kanssa, joten ei ehditty varmistamaan Unidrainien saatavuutta etukäteen. Asiointi onnistui sujuvasti englanniksi ja suomeksi ainakin Haaberstin K-Raudassa. Yhteystiedot löytyy netistä http://www.k-rauta.ee/Kaupluse/haabersti.

  2. Teillä edetään kyllä huimaa vauhtia! Miten tuo lattiavalu, olen antanut itseni ymmärtää että se pitäisi tehdä plusasteilla – lämmitättekö taloa jotenkin vai luotatteko vaan siihen ettei ne pakkaset vielä iske? Kaikenlaisia ylimääräisiä juttuja näin talvea vasten rakentaessa joutuu miettimään…

    1. Kiitos Anni kommentista!

      Vauhti on välillä hurjaa, mutta kuitenkin tuntuu ajoittain, että muuttopäivä ei tule koskaan… Mutta hyvinhän tämä on edennyt ja ihan ajallaan ja aikataulussa mennään.

      Lämmitystä hoitaa tällä hetkellä pari halogeenilamppua sekä sähkölämmitin. Rakennusaikainen pääovi puuttuu vielä, joten lämpö karkaa harakoille melko tehokkaasti. Lämmitysjutuista pitää kyllä keskustella Micken kanssa tarkemmin, ettei pääse käymään mitään haavereita. Sormet ristiin, että lämmintä riittää vielä joulukuun puoliväliin saakka…

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s