Synkkä sunnuntai

Pitkästä aikaa sananen myös rouvalta. Ei ole oikein ollut kynässä terä kunnossa viime aikoina. Kesälomaa on mennyt jo 2 viikkoa ja tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi.

Tänään oltiin kuitenkin raksalla jälleen koko perheen voimin ja ensimmäinen 10 litraa Vinhaa on sudittu lautoihin. Huomenna aamulla seitsemältä pitää mennä hakemaan seuraava ämpäri, jotta homma ei hyydy heti alkuunsa. Käsittelyssä siis minulla räystäänaluslaudat ja sävynä katon mukaisesti RR23, eli Rautaruukin tumma harmaa. Oltaisiin itse asiassa haettu toinen ämpärillinen jo tänään, mutta paikallinen K-rauta EI OLE AUKI sunnuntaina! Täysin käsittämätöntä. Kesä on kuitenkin rakentamisen kulta-aikaa ja silloin luulisi asiakkaita riittävän aamuvarhaisesta lähtien… Täytynee jututtaa kauppiasta kun osuu kohdalle, että onko tämä oikeasti laskettu kannattamattomaksi päiväksi. Ilmeisesti näin, mutta todella hullulta tuntuu.

Tämä sunnuntai oli synkkä paitsi säätilan puolesta, myös tapaturmien osalta. Raksan kahvinkeitin hajosi. Tai siis kahvikannu. Reikä pohjassa ja kahvit pitkin koppia… Meillä kun on tapana juoda aamukahvit vasta raksalla, voit kuvitella että ketutus oli melkomoinen. Lisäksi sähkökaapista on jälleen yksi vaihe pimeänä. Täytyy huomenna ottaa yhteyttä paikalliseen energiatoimittajaan ja pyytää pojat paikalle. Tällä kertaa ehkä osaavat heti kerrasta oikeaan osoitteeseen, etteivät suuntaa naapurikunnan puolellle aluksi… 😀

Meillä alkaa pikkuraksaajan kanssa leskiviikko, Otto lähtee työreissuun huomenna. Minä ja A pyrimme hoitamaan raksa-asiat sen mitä osaamme, ainakin maalausurakkaa jatkuu, mikäli vaan vesisateilta pystyy.

Micke kumppaneineen aloittaa rungon pystytyksen huomenna myös, joten pääsemme aitiopaikalta todistamaan miten viimeinkin talo todellakin kohoaa. Mahtava fiilis!

Alunperin olimme suunnitelleet pikkuraksaajan kanssa vierailua Pohjanmaalle Maamon ja Mafan luokse tiistaista perjantaihin, mutta koska raksalla on nyt työvaihe päällä, tarvitaan meitä siellä (maalauksen lisäksi) siivoamisessa. Eli taitaa jäädä nyt reissu tekemättä. Iso harmi, mutta onneksi nähdään Maamo ja Mafa syyskuun klapitalkoissa. Tällä hetkellä talkoisiin ilmoittautuneet ovat kaikki yli 60-vuotiaita, joten näemmä ”vahnassa vara parempi” -sananlasku pitää paikkansa täydellisesti.

Tällaista tänne. Millainen viikko sinulla on ollut?

Advertisements

Tietoa kirjoittajasta

Osmankäämi

Hiukan yli kolmekymppinen nainen joka rakentaa miehensä kanssa kotia, jossa on hyvä olla loppuelämä. Perheeseen kuuluu myös marraskuussa 2005 syntynyt tytär. Kiinnostuksen kohteina valokuvaus, kiipeily, puutarhanhoito, käsityöt, pyöräily sekä ruoka.

4 vastausta artikkeliin “Synkkä sunnuntai”

  1. Eikö tosiaan ole typerää, ettei rautakauppaan pääse sunnuntaina! :/ Meillä ihan sama juttu ja sen vuoksi on monet remppajutut siirtyneet seuraavaan viikkoon. Nyt kesän loppuun mennessä olen jo ehtinyt oppia, että kaikki viikonlopuksi tarvittava on syytä ostaa jo viikolla, koska lauantaisinkin Rautia on auki vain yhteen ja silloin ei yleensä ole paikalla kuin osaamattomia kesätyöntekijöitä. Siis eikö ihmiset tee hommia juuri nimenomaan silloin, kun on vapaata eli yleensä juuri viikonloppuisin?! Luulisi, että tänä tehokkuuden aikana kannattaisi liikkeet pitää auki silloin kun kauppa käy!

  2. Jep, kesäsunnuntai eivät varmaan ole lainkaan kannattavia rautakauppiaille, kun lähes kaikki rautakaupat ovat kiinni. Naapurikaupungissa on KodinTerra, johon sunnuntaisin suuntaan. Ja itseasiassa lauantai-iltaisin, ja arki-iltaisin, se kun on arkisin yhdeksään asti auki. Muuten Terrasta en kauheasti pidä, ei se ainakaan halvimmasta päästä ole, ja valikoimakin on jotensakin vinoutunut. Mutta minkäs teet. Siellä sitä sunnuntaisin jonotetaan kassalla muiden tavallisten amatöörirakentajien kanssa…

    1. Jotenkin on todella outoa, että lähes kaikki muut palvelut ovat saatavilla sunnuntaisinkin ympäri vuoden ja kesäsunnuntaisin palveluiden tarjonta senkun lisääntyy. Tuo rautakauppojen kiinniolo sunnuntaisin on kyllä ihmetyttänyt monesti. Ja varsinkin kesäaikaan, jolloin voisi kuvitella, että pihanrapsuttajat ja muut multasormet pitäisivät edes jonkinmoista myyntiä yllä meidän (omatoimi)raksaajien lisäksi – lisäpönkkä maalia tai pari sivellintä tulee aina tarpeeseen, varsinkin silloin, kun niitä ei saa mistään…

  3. Meillä Domuksen asennusporukka tuli Lahdesta, teoriassa siis teille voisi tulla sama parivaljakko (ei me Kilpisjärvellä asuta, mutta kun jostain syystä blogger tahtoi ihan väkisin blogille paikkakuntatiedon, niin tuo tuli ekana mieleen). Asennusporukka vaikuttaa kyllä hirveästi ikkunoiden ”laatuun”. Periaatteessa kaikki markkinoilla olevat ikkunat ovat ok (olen useamman ikkunatehtaan kiertänyt, suuria ja pieniä), mutta jos asennuksessa rähvelletään, niin parhaatkaan ikkunat eivät toimi kunnolla. Ja toisaalta, kehnommatkin ikkunat ovat siedettäviä, kun asennus on tehty huolellisesti ja puutteita paikkaillen.
    Meille tulee samanvärinen katto kuin teille, näköjään.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s