Elämää raksan ulkopuolella

Tässä on ollut kovasti säpinää elämässä myös rakentamisen ulkopuolella. Tämä ehkä näkyy blogin päivittämisen ajoittaisina katkoina – ei vuorokaudessa tunnit riitä.

Emme ole vielä viettäneet kesälomaa lainkaan ja sen alkaa huomata päivittäisessä toiminnassa. Väsymys on kova ja työpäivän päälle kun yrittää käydä läpi listaa akuuteista hoidettavista jutuista Osmankäämin suhteen, ei onnistumisprosentti ole kovinkaan korkea. Lisäksi järjestämme häitämme ja ensi viikolla omalla kohdallani uudessa työssä aloittaminen tuo myös haikeita fiiliksiä päivittäisiin rutiineihin. Olen ollut nykyisessä työssäni yli 9 vuotta ja ikävä työkavereita tulee! Toisaalta tämä kaikki säpinä on ehkä hyväksikin siviilielämän suhteen ja ymmärrämme paremmin pysyä pois tieltä raksalla; antaa Micken ja ammattilaisten hoitaa hommat.

Ensi viikolla Otolla onneksi alkaa parin viikon kesäloma. Minä jatkan sitten elokuun puolivälistä, yhdessä emme ehdi lomaa tänä vuonna viettää kuin muutaman päivän. Tämän jälkeen seuraavat vapaat taitaakin olla vasta häiden yhteydessä marraskuussa.

Ja niin.. raksalla on tapahtunut seuraavaa: Anturat on valettu päärakennuksen osalta, tänään on aloitettu harkkojen muuraus. Saunarakennuksen pohjatyöt valmistunevat tämän viikon aikana myös ja ensi viikolla sitten jatketaan sen kimpussa niin, että ontelolaatat saadaan paikalle toivottavasti jo ensi viikon lopulla.

Tietoa kirjoittajasta

Osmankäämi

Hiukan yli kolmekymppinen nainen joka rakentaa miehensä kanssa kotia, jossa on hyvä olla loppuelämä. Perheeseen kuuluu myös marraskuussa 2005 syntynyt tytär. Kiinnostuksen kohteina valokuvaus, kiipeily, puutarhanhoito, käsityöt, pyöräily sekä ruoka.

8 vastausta artikkeliin “Elämää raksan ulkopuolella”

  1. Huih, teillähän on kiirettä. Tuli tuosta otsikosta heti mieleen, että ”onko sitä?”. Siis elämää raksan ulkopuolella. Meillä ei ainakaan kauheasti.. Miehenkin loma odottelee sitä hetkeä, kun talolla pystyy tehdä jotain itse sisällä eli joskus lattiavalujen jälkeen. Onnittelut etukäteen tulevista häistä ja voimia kaikkeen suunnitteluun ja touhuun niiden osalle! Hienosti ootte kyllä jaksaneet viedä kaikkea eteenpäin kiireestä huolimatta🙂

    1. Kiitos Jane!🙂
      Pohdin tuossa, että on hyvä kun elämässä on ”väkisinkin” muuta kuin raksa. Meillä kuitenkin on ammattitaitoinen porukka tekemässä rungon pystytystä ja jos sinne menisi itse sekaan säätämään, olisi vain tiellä. Sitten kun sisätyöt alkavat, on tilanne toinen ja varmasti mekin osallistumme enemmän. Jos ei muuta, niin siivoukseen ja kaupoissa juoksemiseen..😀

  2. Taitaa olla meidän kaikkien rakentajien vaiva tuo tuntien vähyys vuorokaudessa. Sitä tässä itsekin jännittelen, kun siirryn normaaliin päivätyöhön liki 10 vuoden vuorotyön jälkeen, että miten sitä ehtii hoitaa kaikki asiat kun ite on KAIKKI päivät töissä?!!? Ilta- ja yövuorot sekä arkivapaat niiden rinnalla antoi vapauden hoidella arkena asioita. Mutta eiköhän kaikkeen totu…toivottavasti!!
    Ja onnea häiden järjestelyyn!!!😀 Tehän olette varsinaisia tehopakkauksia, kun on kaksi niin isoa asiaa hoidettavana päällekkäin! Pakko tunnustaa, että kun luin tuota tekstiä eteen päin, ehdin jo ajatella, että onko niillä vielä häätkin tässä kesällä, oivoi! Mutta nehän onkin sitten alkutalvesta, joten onneksi teillä on niihin järjestelyihin vielä hyvin aikaa😀
    Hyvää lomaa sitten kun se vihdoinkin alkaa!

    1. Oikeastaan häiden suhteen on enää ”pikkujuttuja” hoidettavana, eli ruokalistan suunnittelu ja sormusten vienti tuunaukseen. Vähitellen nuo asiat loksahtelevat kohdilleen… Hyvänä puolena on pidettävä myös sitä, että kotoa raksalle on matkaa n. 45 minuuttia; ajon aikana on tullut pidettyä useampikin ”missä mennään” -palaveri.😀

  3. Elämää… saattaa olla ainakin avaruudessa, mutta en ole ihan varman onko sitä raksan ulkopuolella : ) Tosin meidän nuorimmainen totesi joskus viisivuotiaana, että ”äiti, mehän ollaan avaruusolentoja”. Logiikka siinä oli se, että maapallo on avaruudessa ja me asutaan maapallolla.

    Uskon vahvasti, että vaikka itse ei taloaan hirveästi rakentaisi (omin käsin siis), niin sitä tavaran roudausta, yleistä organisointia, siivousta ja puhelimen kanssa heilumista riittää kyllä ihan yli omien tarpeidenkin.

    1. Nuormimmaisesi on äärimmäisen fiksu tapaus!😉

      Vaikka itse emme vasaraa pidäkään kädessä joka hetki, olemme silti rakentajia, koska vastuu hommasta lankeaa meille. Sen vuoksi pitää tietää missä mennään, mitä tehdään ja kuka hoitaa… On siinä perässä pysymistä ihan riittämiin. Ja kyllähän tuolla raksalla puuhaa riittää meille myös, ei välttämättä niitä hohdokkaimpia juttuja, mutta eiköhän sitä itse kokoilla vaatekaappeja ja muuta ”palatavaraa”.

  4. Juup ei tuo häät ja raksa yhdistelmä ihan hedelmällisin ole, mutta eipähän ehdi turhaan häitä stressaamaan kun ykkösenä kuitenkin menee oma koti projekti. Naimisiin pääsee vähemmälläkin häsläämisellä. Meillä siis kahden päivän päästä häät, reipas kuukausi ollaan heiluttu tontilla metsurin hommissa, samalla myyty asunto, aloitettu muutto ja viikon päästä koitetaan jo kaivurilla tontin pintaa. Olemme onneksi saaneet pitää kaksi viikkoa lomaa, mutta ikinä en ole kaivannut näin paljoa töihin.. Sehän on pelkkää lomaa tähän verrattuna. Toisaalta ilman lomaa näitä häitä ei olisi kyllä tullut. Ihmeesti sitä pikkusäätöä riittää vaikka minimihäseltämisellä mennään. Puhumattakaan kaikesta akuutista raksajuoksemisesta..

    1. Meille onneksi tulee 10 hengen häät, joten sen puolesta on säheltäminen minimissään.😉 Ja vihkipäivä on vasta marraskuussa, joten ehdin etsiä kengät vielä moneen kertaan.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s