Muuta elämää?

Onko elämää rakentamisen ulkopuolella? Tällä hetkellä vaikuttaa vahvasti siltä, että ei. Kaikki toiminnot liittyvät jollain tavalla Osmankäämiin. Illat täytyyvät tavaroiden läpikäynnistä, pakkaamisesta, puntaroinnista, esitteistä ja laskelmista. Kun väliaikaisasuntoon siirtymisen muuttoprojekti on saatu ohi, voi keskittyä tavaravirtojen hallitsemisen sijasta rahavirtojen suunnitteluun. Tai ei siinä suunnittelua tarvita; kaikki varmasti menee. Osmankäämi on vaativa.

Meillä on aktiivisena harrastuksena kiipeily. Sisäseinällä talvella sekä kesäaikana ulkona kallioseinämillä. Nyt ei ole kolmeen viikkoon ehtinyt edes vilkaisemaan Salmisaareen päin. Ehkä sitten maaliskuussa kun muutto on ohi. Paitsi että sitten alkaa puunkaato. Ja huhtikuussa tontille saataneen kaivinkone. Ja toukokuussa… Joo. Ehkä tuo kiipeily kannattaa jättää vähemmälle ja keskittyä vaikka toiseen harrastukseen, valokuvaamiseen. Pari keikkaa on tässä tiedossakin ja tontilla tullaan kuvaamaan tietenkin projektin edistymistä riittämiin. Oho, taas osui Osmankäämiin. Olen myös seurannut viime aikoina ruokablogeja ja reseptiikkaa vain sitä silmällä pitäen, sopiiko ape tonttiolosuhteissa nautittavaksi / valmistettavaksi. Siinä meni siis ruoanlaittoharrastuskin tilan piikkiin.

Näemmä talon rakentaminen nielee kaiken. Tämä on vähän kuin lapsen saaminen. Koko elämä käpristyy yhden asian ympärille tietyksi ajanjaksoksi kunnes synnytystuskien jälkeen voidaan taas keskittyä nauttimaan muiden huomiosta ja esitellä syntynyttä ihmettä. Rakkaat ystävät ja muut murmelit. Olen pahoillani. Seuraavan vuoden aikana kanssani voi keskustella rakentamisesta, rakentamisesta ja rakentamisesta. Välissä on ehkä viikko häähumputusta ja sen jälkeen palataan taas tuttuun aihepiiriin. Tämä on meidän elämämme tärkein asia tähän mennessä.

Meille syntyy koti.

Mainokset

Tietoa kirjoittajasta

Osmankäämi

Hiukan yli kolmekymppinen nainen joka rakentaa miehensä kanssa kotia, jossa on hyvä olla loppuelämä. Perheeseen kuuluu myös marraskuussa 2005 syntynyt tytär. Kiinnostuksen kohteina valokuvaus, kiipeily, puutarhanhoito, käsityöt, pyöräily sekä ruoka.

Mitä mieltä sinä olet?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s