Kantamista

Galleria

Tässä galleriassa on 17 kuvaa.

Tänään on roudattu. Aamulla kärryn kanssa Sarja-Maalaamolle noukkimaan maalatut ovet ja karmit matkaan ja kohti raksaa. Raksalla ohjelmassa jään poisto pihatieltä, jotta Domuksen auto pääsisi kunnialla mäen ylös ulko-ovelle saakka, sisäovien roudaus ja odottelua. Micke laatoitti päivällä pikkuvessan ja Petski … Lue loppuun

Kiintokalusteet

Betonivaluhommien lisäksi olemme pyöritelleet sisustusjuttuja kohdilleen kaiken muun koheltamisen, naimisiin menon ja työkiireiden lomassa.

Alun perin meillä oli tarkoitus ottaa liukuovikaapistot Tankilta, keittiön kanssa oltiin kallistumassa HTH:n tarjontaan ja välissä pohdittiin jo kaiken mahdollisen hankkimista Ikeasta.

Myyrmäkihallin messuilla laitoin arvontalipukkeen Domuksen ständillä ja Helsingin myymälästä Miia ottikin sitten yhteyttä. Oikeastaan viime tingassa, sillä valintakuppi oli jo kallistunut vahvasti Ikean suuntaan. Ikean ratkaisussa olisimme menettäneet liukuovet, mutta säästäneet sitten taas kustannuksissa – tosin omaa työtä olisi kaappien kasaaminen ja asennus vaatinut sitten melkolailla.

Miian ja Lillehammerin Johannan kanssa kävimme palaveeraamassa häitä edeltävällä viikolla ja saimmekin sitten ohittamattoman tarjouksen, joka sisälsi kaiken mahdollisen kiintokalusteisiin liittyen: keittiön ja kodinhoitohuoneen, eteisen sekä tuulikaapin, vaatehuoneen sekä makuuhuoneiden vaatekaapit. Muutama yksityiskohta on vielä hieromatta kohdilleen, mutta niiden osalta on aikaa päättää.

Tervetuloa siis mukaan Team Osmankäämin iloiseen joukkoon Miia!

PS. Kuvia kaapistoista tulee kyllä sitten, kunhan ehditään. Tänään illalla vuorossa siivousta ja lattialämmitysputkiston kuvaamista raksalla.

Hankintoja Osmankäämiin

Kulunut viikko on ollut varsin rankka. Olemme olleet raksalla varsinaisen työpäivän päälle ja tietenkin nyt viikonloppuna myös. Rouva O on ruvennut myös aavistuksen stressaamaan tulevia häitä joten lievää pinnan kiristymistä on havaittavissa.

Mikään tosin ei rentouta paremmin kuin reipas shoppailu, ja sitä onkin tällä viikolla harrastettu oikein antaumuksella. Torstaina kävimme ostamassa n. 50 neliötä laminaattia. Tämä siis on yhtä kuin 27 pakettia. Väri on vaalean harmaa, kuva ei tee oikeutta lainkaan.. Laminaatin paksuus on 8mm eli kulutusluokka on 32. Uskon sen riittävän meillä makuuhuoneisiin vallan mainiosti. Ja niin.. nuo laminaatithan ovat tällä hetkellä “jännittävänä” sisustuselementtinä motivaatiokämpän makuuhuoneen nurkassa.

(Kuva lainattu Tuotetieto.com -sivustolta)

Tänään sunnuntaina hankittiinkin sitten paljon kaikkea kivaa, eli tulevan keittiön kalusteet.

Kylmiö-pakastimeksi valikoitui kotimainen Festivon “lippulaivamalli” 120 CF valkoisena, seuraksi viereen viinikaappi – tosin meillä värinä on tuon wengen asemasta tammi. Allaolevat kylmiöiden kuvat lainattu Festivon sivuilta.

Loput koneet ovatkin Siemensin mallistoa, eli liesitaso tulee olemaan 80 senttinen induktio.

Kalusteuuni on pyrolyysitoiminnolla oleva teräksinen 60-senttinen ja integroitu mikroaaltouuni samaa sarjaa sekä tiskari.

Kuvat lainattu Siemensin sivustolta.

Mikä parasta, samalla reissulla saatiin hankittua eniten päänvaivaa aiheuttanut vempele keittiöön, eli ohjausyksikkö huippuimurille aka. liesikupu. Tämä tulee Savo Designin mallistosta. Menhir 2, olkaa hyvät!

Kuva lainattu Savo Designin sivulta.

Jotta kaikki hankinnat eivät olisi olleet vain tulevaan tähtääviä, sijoitimme myös nykyhetkeen hankkimalla viimeinkin Soda Streamerin. Crystal-malli tarttui mukaan Expert Exposta, josta myöskin kaikki yllä luetellut kodinkoneet hankimme.

Kuva lainattu Sodastreamin sivuilta.

Lukijoita saattaa myös kiinnostaa, paljonko nuo kodinkoneet sitten maksoivat kokonaisuutena.. 8300 euroa kustantaa tuo keittiön kalustaminen laitteiden osalta. Budjetti pitää tässä kohdassa.

Ai niin. Raksallakin on tapahtunut. Tai no.. siellä on maalattu. Tällä kertaa saunaa. Saunarakennuksen kimpussa on vietetty tämän viikon illat. Huomenna jatkuu…

Otto-edit: Lisäsin linkit koneiden valmistajien tuotesivuille.

Sairastelua ja suunnittelua

Tiistaisen tonttireissun kunniaksi keskiviikkona iski sitten tähän rouvaan vanha kunnon oksennustauti. Keskiviikko meni sumussa, torstai etoen ja tänäänkin vielä huilataan. Ei ole ihmisen elämää tämä, ei todella.

Ikäväksi asian tekee tämä myös siksi, että tällä viikolla tontilla ei ole kaatunut puun puuta. Suunnitelmissa oli olla arki-illat sahan kanssa riehumassa, mutta koska tiimistä puolet oli pedissä, jäivät puutkin pystyyn. Meillä kun on sääntö, että yksin ei mennä raivaamaan. Koskaan ei tiedä mitä voi sattua… Viikonloppuna kuitenkin tontille saadaan taas talkoolaisia, iso kiitos jo nyt Mafalle ja Ilkalle. Ja tietysti muonitusmestari-Maamolle ja Birgitille.

Huippuna tähän kaikkeen kurjuuteen tuli vielä oman uskollisen MBP:n kuolema. Eli kesken kaiken kone sanoi “Piuuuuuuu!” ja homma oli sitten siinä. Diagnoosi: Emolevy kosahti. Ja koska tuolla on ikää useampi vuosi ja takana varsin kovaa käsittelyä, on ehkä aika hankkia uusi läppäri. 13″ MBP tulee taloon, kunhan ehtii Humacista hakemaan.

Studio Lillehammerin Johanna lähetti linkin Anne Kyyrön sivuille, josta tutkailemme akustiikkaelementtejä olohuoneen seinään. Lähes viisi metriä huonekorkeutta tekee sen, että tilassa varmasti kaikuu. Upean näköisiä on Annen teokset, ehkä sieltä jotain ideaa löytyy meillekin. Lisäksi kaappipalaveria on tiedossa reilun viikon kuluttua (vai kiintokalusteet, mitä lie) ja edelleen metsästyksessä on se “meidän” lattia…

Keittiöstä lupailin tietoja jossain kohdassa; tulee kyllä kunhan saadaan hommaa valmiimmaksi. HTH:n Seven Black Oak on tosi tumma, joten hiukan vielä emmitään sen kanssa (tai no, Otto pohtii).

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

Värimaailmaa – ensitunnelmia sisustuksen suunnittelusta

Olemme jo ennen rakennusprojektin aloittamista miettineen sisustuksen suuntaviivoja ja yleiseksi teemaksi on muodostunut selkeys, ajattomuus, rauhallisuus, maanläheisyys… Tämän myötä on ollut helppoa esittää Studio Lillehammerin ammattilaisille Johanna Paloviidalle sekä Minna Lindbergille raameja joiden  pohjalta lähdetään luomaan Villa Osmankäämin ilmettä.

Eilen vierailimme Postitalolla Laattapisteen Showroomissa tutkimassa vaihtoehtoja sekä kertomassa mielipiteet kylpyhuonekalusteista. Tässä pientä esimakua mahdollisista laattavalinnoista meille:

Päärakennuksessa sijaitsevien pesuhuoneen sekä pikkuwc:n lattialaattana voisi olla mahdollisesti Pietra di Luna 10×10 harmaana

Seinille taas kaavaillaan monessa muussakin blogissa nähtyä Trento Nacar 20×31,6 valkoisena

Saunarakennuksessa sijaitsevaan kylpyhuoneen sekä saunaan lattiaan yksi vaihtoehto voisi olla Imi Exint Quotidien 20×20 Mp94 Ex 01 Nat

Saman tilan seinälaattana kylpyhuoneen osalta yksi ehdokas on IV Hangar Grey 45×90

Keittiön valinta on kallistumassa HTH:n Seven Black Oak -malliston suuntaan, lattialaataksi haaveissa olisi Cotto d’Esten Skyline-sarjasta valkoinen 90×90 -laatta.

Laattojen kuvat Laattapisteen sivuilta.

…vielä kun saisi lottovoiton…

Ekat luonnokset keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta

Nyt on ensimmäiset hahmotelmat keittiöstä sekä kodinhoitohuoneesta nähty. Ainakin saarekkeen kiintokalusteet saadaan 800-moduuleina! :D Lisäksi keittiön ikkunaa siirretään hiukan, niin saadaan paremmin maisemat kohdilleen. Viinikaappi siirretään suosiolla ruokailutilaan. Tuosta tulee todella hyvä. Muutoksia ei juurikaan tarvitse tehdä. :) Sama juttu KHH:n osalta, eli juuri mitään ei tarvitse muuttaa. Mahtavaa!

Seuraavalla kerralla katsotaan varmaankin laattoja ja lattioita. Pikkuneitikin sai kerrottua mielipiteensä selkeästi ja varmasti – kuulemma tulee äitiinsä. ;) Oli tosi kiva huomata, että tyttö on miettinyt juttuja ja pystyi perustelemaan miksi haluaa juuri niitä asioita, jotka listalle kerättiin. Eräänlaisena palkkiona tämänpäiväsestä jaksamisesta puolentoista tunnin palaverissa ostin neidille Hama-helmiä ja nyt niiden parissa onkin askarreltu koko iltapäivä. Sopivat paremmiin pienille sormille kuin minun nakeilleni. :)

Huomenna saadaankin minun vanhempani kylään – mukava päästä näyttämään uunituoreet keittiöluonnokset.

Kivaa viikkoa kaikille!

Muuttoharjoitus

Eilen kävimme tutustumassa tulevaan väliaikaisasuntoomme. Vaihto 80 m2 rivitaloasunnosta 64 m2 kerrostaloasuntoon aiheuttaa omat haasteensa tavaramäärän kanssa. Onneksi on vielä aikaa muutama viikko muuttoon ja tavaroiden kanssa voi tehdä järjestelyjä ja karsintaa.

Vähälle käytölle jääneet ja vanhat, “kaapissa kutistuneet” vaatteet äidille matonkuteiksi/kierrätykseen, kaappeihin kertyneet turhat rojut kaatopaikalle tai jaetaan halukkaille. Eniten ongelmia aiheuttanee keittiön kaappien sisältö ja niiden pakkaaminen sekä karsinta. Astioita kun on kertynyt “muutama” laatikollinen ja kaapillinen tässä vuosien varrella. Kerrostaloasunnon keittiössä ei eilisen tutustumisen perusteella ollut astioille kuin kuivauskaapin kolme hyllyä, joten huonekaluostoksille tässä taitaa joutua joka tapauksessa. Omasta saunasta luopuminen on ainakin minulle iso juttu – viimeksi olen asunut asunnossa, jossa ei ole ollut omaa saunaa vuonna -98.

Vaikka hieman tuo tuleva muutto ahdistaakin, on tässä kuitenkin paljon hyvää. Tuo tuleva väliaikaisasunto on täysin uusi (valmistuu nyt helmi-maaliskuun vaihteeksi) ja siellä on autolle hallipaikka. Lisäksi ruokakauppa ja palvelut ovat käytännössä naapurissa, joten rakennusaikana ei tarvitse käyttää turhaa aikaa siirtymisiin palveluiden ja kodin välillä. Arkea helpottaa myös se, että meidän molempien työmatkat lyhenevät noin puoleen. Tämä on myös hyvää harjoitusta taas noin vuoden päästä tulevaa muuttoa ajatellen. Ja lopuksi: taas yksi askel eteenpäin kohti Villa Osmankäämiä.

Ensimmäisen alustavan projektiaikataululuonnoksenkin saimme pääsuunnittelijaltamme. Helmikuu 2012…