Tietoja Osmankäämi

Hiukan yli kolmekymppinen nainen joka rakentaa miehensä kanssa kotia, jossa on hyvä olla loppuelämä. Perheeseen kuuluu myös marraskuussa 2005 syntynyt tytär. Kiinnostuksen kohteina valokuvaus, kiipeily, puutarhanhoito, käsityöt, pyöräily sekä ruoka.

Krapula – dagen efter

Nyt on ollut aivan selkeä raksakrapula viimeiset pari viikkoa vallallaan. Oikein perinteinen dagen efter -meininki; väsyttää, huono olo, sokerit alhaalla, ruoka ei maistu ja mieli tekisi vain pysyä sängyssä ja odottaa aikaa parempaa… Tämä on tehnyt sen, että muuttolaatikot pysyvät purkamatta ja talo ei valmistu kuvauskuntoon oikein millään.

Muutaman listan maalailin viime viikolla ja vielä pitäisi muutama käsitellä. Pihatöitä olen suunnitellut aloittavani jo monena päivänä, mutta hyvin suunniteltu on jo puoliksi tekemätön vai miten se menikään.. Tekemättömien töiden lista on pitkä kuin arkipyhän jälkeinen perjantai töissä. Ehkä se tästä vielä. Ensi viikolla.

Tänään kuitenkin unohdamme talolla olevat tekemättömät työt ja suuntaamme appivanhempien avuksi Kaakonkulmalle. Viikonlopun urakkana purkaa piippu sekä takka. Tarkoittaa siis n. 3000 kg tiiliä kannettavana. Onneksi tätä on treenattu jo paljon, joten taitaa olla ns. helppo keikka.

Monessa blogissa on kerrottu pihasuunnitelmista ja myös niiden edistymisestä. Osmankäämin piha tulee olemaan helppohoitoinen, käytännöllinen ja vähäkukkainen. Kirsikkapuita, hortensioita, rodoja yläpihalle, metsäköynnöksiä, erilaisia heiniä kivikkoon, muutama pioni sekä mahdollisesti muutama jalokärhö.. Siinäpä ne. Hyötypuutarhapuolelle haluaisin keltaluumua, valkea kuulas -omenapuun sekä mahdolliesti pari karviaista.. Sitten joskus teen kasvihuoneen. Jos jaksan.

Nyt kaikille oikein mukavaa viikonloppua!

Mittauksia ja tutkimuksia

Tänään en ehtinyt käymään talolla kuin pikaisesti pyörähtämässä; motivaatiokämpän pakkaaminen vie aikaa hurjasti.

Kävin aamupäivällä hakemassa elintarvikelaboratoriosta näytteenottopullot ja kirjalliset ohjeet – tutkitutamme siis kaivoveden. Kyseessä on laaja käyttökelpoisuustutkimus, jossa tutkitaan sekä kemiallisia että biologisia löytöjä. Lisäksi tutkitutamme radon-pitoisuuden.

Päästessäni talolle, oli siellä käynnissä tiiveysmittaus, jonka “väliaikaraportin” sain sitten heti tuoreeltaan, eli passiivitalospekseihin päästiin kirkkaasti! Mahtava juttu, Micke ja Peter ovat tehneet upeaa työtä!

Oskari viimeisteli terassin valokotelointeja ja Kymppiputkelta Terokin ilmaantui paikalle – ilmeisesti iv-koneen säätöjä yms. oli tekeillä. Micke ja mittamiehet siirtyivät saunarakennukseen tekemään mittauksia tiiveydestä kun minä poistuin elintarvikelabran kautta motivaatiokämpälle jatkamaan pakkaamista.

Käyttövesitutkimuksen kirjallinen lausunto valmistuu ensi viikolla, perjantaihin mennessä saadaan tieto onko vesi käyttökelpoista; tosin sitä on kyllä jo juotu ihan ilman “lupaakin”.

Nyt takaisin pakkaushommien pariin. Jos vielä pari laatikkoa täyttäisi tälle illalle…

Vapaailta

Tänään on pakko pitää vapaailta raksalta. Meillä molemmilla on takki aika tyhjä, takana monenmonta huonosti nukuttua yötä ja nyt ei vaan jaksa. Huomenna sitten taas.

Toki tänäänkin raksaan liittyviä juttuja tapahtui; kävin hakemassa jo aiemmin mainitut väliovenpainikkeet sekä peitelevyt, vessanovien lukot sekä keitiön ja vessan hanat.

Nyt iltaruoan tekoon. Broileria ja kasviksia.

Turvallisuudesta

Rakentamisen yhteydessä puhutaan paljon turvallisuudesta, mutta kuinka moni oikeasti investoi esimerkiksi kunnollisiin turvajalkineisiin? Meillä on raksahommia varten molemmilla Jalaksen Drylock -mallistosta kengät ja olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä.

Sisätöihin siirryttäessä (eli varsin pian!) täytyy päivittää jalkinekanta, koska nuo ulkokäyttöön tarkoitetut nilkkurit ovat todennäköisesti liian lämpimät kun sisällä touhutaan. Minulta onneksi löytyy kevyemmät alumiinikärjellä varustetut kengät, mutta Otolta sellaiset puuttuvat.

Kuva Jalas.

Voittaja kadoksissa + sormipaneeleja

Hienosti on tullut yhteystiedot Riitalta sekä Vasara ja Nauloja -blogista, mutta Kirsiltä uupuu..

KIRSIIIIIII! Lähetätkö minulle osoitteeseen osmankaami piste blogi ät gmail piste com yhteystietosi, niin saan sinulle huivin postiin vielä tällä viikolla. :)

Palkinnot siis postitetaan tällä viikolla; hiukan on aikataulullisia haasteita, mutta ne on tehty voitettaviksi. ;)

Ja niin, tänään tuli hankittua reilu 800 metriä sormipaneelia sekä useampi litra Supi Saunasuojaa; viikonlopun jälkeen näette minkä värisiä soiroja saadaan aikaiseksi.. Kiitos Sepolle K-rauta 75:een mahtavasta palvelusta! Suosittelen!

Saunamökissä tulee koko rakennuksen sisäkatto sormipaneelilla, samoin myös löylyhuoneen seinät. Päärakennuksessa Micke & co. kiinnittävät paneelit kylpyhuoneen kattoon.

Rouva O. pahoittelee hiljaiseloaan edelleen, näitä postauksia on niin vaikea kirjoittaa puolivalveilla; työprojekti vie mehut naisesta päivällä ja illan raksahortoilun jälkeen yleensä sitä vaan kaatuu sänkyyn uhraamatta ajatustakaan blogin päivityksille. En lupaa parantaa tapojani – ainakaan ennen seuraavaa lomaa. :)

Viikonlopun suunnitelmissa on siis vaihteeksi maalaushommia – johan tässä ehtikin miltei vierottua pensselin varresta kesän ulkomaarausprojektin jälkeen. Huomenna siis hankintalistalla iso kasa sopivia pensseleitä, samoin täytyisi varmaan sisäseinämaalauksia varten kartoittaa telojen sekä jatkovarsien tarjontaa.. Onneksi sitä päivät tulee vietettyä rautakaupassa – ihan noin niinkuin työn puolesta.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Arvonnan voittajat

Hiphei ja onnea!

Arvonta suoritettiin vasta tänään – eilisilta meni vaalijännäilyissä niin että koko juttu unohtui.

Ohessa kuvat todisteena poikkitieteellisen taiteellisesta arvontasuoritteesta:

Laput kirjoitettu sekä laitettu hattuun. Tämän jälkeen Otto suoritti arvonnan. Koska oli vain kaksi henkeä paikalla, ei voinut kuvausta suorittaa kun hattua piti pitää riittävän korkealla ettei poika nähnyt kättensä työtä.

Tulokset seuraavassa, onnea Riitta, Vasara ja nauloja sekä Kirsi!

Laitatteko meille yhteystietonne osoitteeseen osmankaami piste blogi ät gmail piste com, niin saamme teille paketit postiin. :)

Kiitos myös kommenteista ja kehitysideoista blogin jatkon suhteen. Tekstejä on suunnitteilla, katsotaan missä kohdassa saadaan ideoita myös julkaisukuntoon. :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Vuosijuhla-arvonta

Eilen tuli kuluneeksi vuosi blogin aloittamisesta. Ensimmäisen postauksen löydät muuten täältä.

Vuosijuhlan ja 50 000 näyttökerran rikkoutumisen kunniaksi järjestämme jo aikoja sitten lupaamamme arvonnan.

Pääpalkintona on käsintehty erittäin kaunis valko-harmaa ryijy, kokoa tällä ihanuudella on 31×63 senttiä arvoltaan 70 e.

Lohdukkeeksi arvotaan 2 asustehuivia, yksivärinen ruskeanharmaa sekä harmaa-valko-vaaleanpunainen. Arvoltaan huvit ovat 25 e/kpl.

Palkinnot on lahjoittanut kutoja-artesaani Birgit Tynys. Mikäli onni ei suosi arvonnassa, ja esimerkiksi huvin hankinta kiinnostaa, voi Birgitiin saada yhteyden blogimme kautta lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen osmankaami piste blogi ättä gmail piste com.

Osallistua voi kommentoimalla tätä kirjoitusta kertoen samalla mistä haluaisi lukea jatkossa. Myöskin yhteystiedot olisi hyvä jättää. ;)

Osallistumisaikaa on ensi viikon sunnuntaihin, klo 20.00 saakka. Vaaliaikataulun mukaan. Tulos julkistetaan heti sen jälkeen, kun saadaan yhteys voittajiin.

Hengissä

Rouva on hengissä edelleen, vaikka tekstiä blogiin ei synny. Työprojekti on siinä vaiheessa, että kotona käydään vain nukkumassa, raksalla ei ehdi vierailla lainkaan. Tällä viikolla on työtunteja tullut kasaan 61 ja vielä sunnuntaina on päivystysvuoro edessä.

Onneksi Otto jaksaa kirjoittaa tänne, on itsekin kiva lukea kahvitauolla kännykästä, mitä on tapahtunut. Kotona kun ei ole välttämättä nähty niin, että molemmat olisivat olleet tajuissaan. :)

Mutta siis kirjoittelen asiapitoisemman postauksen jälleen kun a) pääsen käymään raksalla (huomenna ilmeisesti) b) on jotain raportoitavaa. Betoni kuivuu käsittääkseni hitaaaaaaasti..

Kivaa viikonloppua kaikille, minä aion nauttia huomisesta vapaapäivästä täysillä!

Aviosääty

Menimme naimisiin eilen sunnuntaina 20.11.2011. Vihkikirkkona oli todella kaunis Marian kirkko Haminassa.

Kuva tai kaksi tulee, kunhan olemme toipuneet tästä kaikesta onnesta takaisin maan pinnalle.

Kiitokset jo tässä vaiheessa Annikalle kakusta, Emmille ja Tanjalle kaunistamisesta sekä Karhulan Hoviin upeista puitteista illan juhlaan.

Erityiskiitos koruseppä Petri Pulliaiselle Aito Helsinkiin upeista sormuksistamme.